Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

19.11.2009

Omakotitalon ostajan muistilista vuodenvaihteen jälkeen

Kiinteistöjen kirjaamisasioihin tulee muutos vuodenvaihteessa, kun niiden hoitaminen siirtyy käräjäoikeuksilta Maanmittauslaitokselle. Lainhuutoja, erityisten oikeuksien kirjaamista ja kiinteistökiinnityksiä haetaan jatkossa Maanmittauslaitosten toimipisteistä.

Miten muutos vaikuttaa omakotitalon ostajan arkeen ja mitä kiinteistökaupoissa ylipäänsä pitää ottaa huomioon?

- Muutos on organisatorinen eli asiat sinällään eivät muutu vielä tässä vaiheessa. Asia liittyy käräjäoikeusverkoston kehittämiseen. Taustalla vaikuttaa myös yleisempi eurooppalainen kehitys, ja varsinkin muissa pohjoismaissa vastaavaa siirtohanketta on toteutettu samaan tahtiin kuin meillä, kertoo Maanmittauslaitoksen johtava kirjaamislakimies Henrik Ungern.

Kirjaamisasioiden vetovastuun siirtyminen ei johdu esimerkiksi asioiden hoitoon liittyvistä puutteista, vaan yksinkertaisesti molempien organisaatioiden keskittymisestä ydintehtäviinsä. Kirjaamisasioista huolehtiminen on luonteva tehtävä Maanmittauslaitokselle, jonka työsarkaan kiinteistöihin liittyvät asiat ovat kuuluneet jo parinsadan vuoden ajan.

- Kiinteistöasioiden siirtäminen Maanmittauslaitokselle tuo synergiaetua. Pitkällä tähtäimellä myös järjestelmien kehittäminen on helpompaa ja yksinkertaisempaa, kun mukana on vain yksi toimija. Kiinteistöasioiden keskittäminen antaa mahdollisuuksia esimerkiksi sähköisen asioinnin kehittämiselle.

Hakemusten ulkoasu muuttuu

Kirjaamisasioiden siirtyminen tarkoittaa ajallisesti sitä, että kirjaamishakemuksia voi jättää käräjäoikeuksiin vielä tämän vuoden viimeisenä päivänä. Vuoden 2010 ensimmäisestä arkipäivästä eli tammikuun neljännestä päivästä lähtien hakemukset toimitetaan Maanmittauslaitokselle.

Maanmittauslaitoksella on toimipisteitä ympäri Suomen yhteensä 35 paikkakunnalla. Kiinteistökauppa-asiat hoidetaan siinä kunnassa, jossa omistajaa vaihtava kiinteistö sijaitsee.

- Itse kiinteistökauppaan ei tule muutoksia. Hakemusten jättöpaikan vaihtumisen lisäksi yksi kuluttajille näkyvä muutos liittyy varmaankin kirjaamishakemusten ulkoasuun, sillä ne painetaan uudelleen Maanmittauslaitoksen logolla varustettuina, Ungern kertoo. Lisäksi kirjaamisasioiden käsittely pyritään saamaan yhtenäiseksi kaikissa toimipisteissä.

Nettisivuille muistilista

Kiinteistökauppoja tekevien ei tarvitse huolestua oikeuksiensa toteutumisesta kirjaamisasioiden siirtymisen jälkeenkään, sillä Maanmittauslaitos on virkamiesvastuulla toimiva viranomaisorganisaatio. Käytännössä kirjaamisasioita hoitavat pitkälti samat henkilöt kuin aikaisemminkin, sillä käräjäoikeudelta siirtyy vuodenvaihteessa 185 kirjaamisasioiden taitajaa Maanmittauslaitoksen palvelukseen. Heidän lisäkseen asioita hoitaa yhteensä 18 lakimiestä.

- Nettisivuillamme on kiinteistökauppoja tekevien avuksi kiinteistökaupan ostajan muistilista, jossa kerrotaan, mitä asiakirjoja kiinteistökaupan yhteydessä tarvitaan, johtava kirjaamislakimies Henrik Ungern kertoo. (http://www.kirjaamisasiat.fi/info/muistilista-kiinteiston-ostajalle-ja-myyjalle)

Kauppaan liittyvien muotovaatimusten sekä kaupantekoon tarvittavien asiakirjojen lisäksi kiinteistökauppoja tekevän on hyvä muistaa, että ostajan tulee hakea lainhuutoa ajoissa. Yleensä määräaika on kuusi kuukautta kauppakirjojen allekirjoittamisesta.

- Tärkeää on myös muistaa kirjata kauppakirjaan pakollisten muotovaatimusten lisäksi kaikki sopimusehdot, joista on sovittu kaupan toisen osapuolen kanssa. Laki ei edellytä sitä, mutta mahdollisen myöhemmän todistelun kannalta sovittujen asioiden on hyvä olla kirjallisessa muodossa.



Artikkelin on tuottanut Maanmittauslaitos.

Katso myös

Uusimmat videot