Miten käy, kun kolme erilaisissa kotitalouksissa asuvaa perhettä ryhtyy kilpailemaan energiansäästöstä? Loppuuko innostus kesken vai tuleeko ylilyöntejä? Ja millaisiin tuloksiin päästään? Vuoden energiaperhe –kilpailun satoon ovat tyytyväisiä niin kilpailijat itse kuin kisan järjestäjätkin. Suomessa on tällä hetkellä kolme perhettä, jotka tietävät, miten kodin energiankulutusta saa vähennettyä reilusti ilman, että se vaikuttaa arkeen. Vuoden energiaperhe –tittelistä kisanneet Reimanin perhe, Horilan perhe sekä Mari Rintala pienensivät energiankulutustaan ja löysivät samalla uusia energiansäästökeinoja.
- Kaikki osallistujat olivat jo ennen kilpailua energiatehokkaita, mutta vuoden aikana he löysivät uusia tapoja energiansäästöön. Tavat säilyvät varmasti heidän arjessaan kilpailun jälkeenkin, sanoo kilpailijoita vuoden mittaan opastanut energia-asiantuntija Airi Laakkonen Vattenfallilta.
Kilpailun ideana oli näyttää, miten sekä energiankulutusta että sähkölaskua saadaan pienennettyä ilman, että arki kärsii säästötalkoista. Kilpailijoiden koteihin asennettiin reaaliaikaiset kulutusmittarit, ja kulutusta pystyi seuraamaan kisan nettisivuilla.
- Kisasivuilla on ollut vuoden mittaan valtavasti kävijöitä ja kilpailijoihin on ollut helppo samaistua. Uskon ja toivon, että joku muukin on saanut tästä kipinän tarkastella omaa energiankäyttöään.
Voittajaksi arjen pienillä muutoksilla Vuoden kestäneen energiansäästökilpailun voittajaksi valittiin hämeenlinnalainen Horilan perhe. Opettajavanhempien ja kahden lapsen taloudessa ei tehty suuria muutoksia arkeen, vaan säästö koottiin pienistä puroista. Perheen epävirallisena tavoitteena oli se, että energiansäästöstä tulisi pysyvä elämäntapa.
 | |
Suomen energiatehokkain perhe vuosimallia 2010. Kuvassa Horilan perheen aikuiset sekä etualalla Vattenfallin energia-asiantuntija Airi Laakkonen.
| |
- Horilan perhe oli opetellut vuoden mittaan sammuttamaan valot niistä huoneista, joissa ei oleskeltu. Voittoaan he juhlistivat kuulemma pitämällä kahdessa huoneessa valot päällä samaan aikaan, Laakkonen nauraa.
Kaukolämmitteisessä omakotitalossa asuva Horilan perhe säästi energiaa muun muassa säätämällä ilmanvaihtokojeen sisääntuloilman lämpötilaa matalammaksi. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva Reimanin perhe puolestaan pienensi kulutustaan esimerkiksi ottamalla takan avuksi kodin lämmittämisessä. Kerrostaloasukas Mari Rintala totutteli vuoden aikana saunomaan vähemmän sekä sammuttamaan viihdelaitteet, kun ei käyttänyt niitä.
- Kaikki kilpailijat ylittivät roimasti alussa asetetun viiden prosentin säästötavoitteen. Prosentit eivät kuitenkaan kerro kaikkea, sillä kilpailijat säästivät samalla rahaa 40 eurosta jopa 400 euroon, Vattenfallin energia-asiantuntija Airi Laakkonen kertoo.
Faktaa:
- Vuoden Energiaperhe –kisan tarkoituksena on pyrkiä tehostamaan kodin energiankäyttöä ilman, että arki kärsii. Viime vuonna kisassa oli mukana kolme erityyppistä taloutta: kerrostaloasunto, sähkölämmitteinen omakotitalo sekä kaukolämmitteinen omakotitalo. Vuonna 2010 kilpailun voitti kaukolämmitteisessä omakotitalossa asuva Horilan perhe.
- Kilpailijoiden energiankulutusta pystyi seuraamaan kisan nettisivuilla reaaliaikaisesti. Sivuilla oli myös kilpailijoiden blogit, joissa he kertoivat tunnelmistaan ja kokemuksistaan.
- Kilpailu järjestetään myös tänä vuonna, jolloin kilpailijat ovat julkisuudesta tuttuja kasvoja. Kilpailijoiden nimet julkistetaan helmikuussa.
- Lisää tietoa kilpailusta:
http://www.vattenfall.fi/fi/vuoden-energiaperhe--kisa.htm
Artikkelin on tuottanut Vattenfall Oy.