Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Terveys ja hyvinvointi
Takaisin

22.4.2009

Niksit rasvoittuvalle iholle

Ihon rasvaisuus ei ole vain finnien kanssa taistelevien teinien ongelma, vaan perinnöllinen ominaisuus, joka saattaa kiusata aikuisiakin. Geenejään ei voi valita, mutta ihon rasvoittumisen saa kuriin huolellisella hoidolla ja oikeanlaisilla hoitotuotteilla. Apua löytyy myös ruokavaliosta: pihvin vaihtaminen porkkanaan pitää ihon tyytyväisempänä.

Jos meikkivoide ei leviä iholle tasaisesti ja kasvot kiiltävät puuterista huolimatta, vika ei välttämättä ole meikkaustaidoissa. Moni suomalaisnainen on saanut geeneissä taipumuksen ihon rasvoittumiseen, joka saattaa tuottaa hankaluuksia myös meikatessa. Rasvoittuvalla iholla saattaa olla epäpuhtauksia, kuten mustapäitä tai finnejä. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin tulehtuneita näppylöinä näkyvä akne, joka sekä nuorena että aikuisiällä johtuu hormonitoiminnasta.

- Ihon rasvoittuminen johtuu geeneistä eli sillä ei ole mitään tekemistä esimerkiksi elintapojen kanssa. Rasvoittuva iho kiiltelee ja tuntuu koskettaessakin rasvaiselta. Oikeanlaisilla tuotteilla rasvoittuvaa ihoa pystyy kuitenkin meikkaamaan ihan hyvin, lupaa kosmetologi, kauneushoitola Japonan toimitusjohtaja Leena Hätönen.

Rasvoittuvan ihon meikkaaminen onnistuu hyvin käyttämällä meikinpohjustusaineita, jotka tasapainottavat rasvaisuutta ja vievät kiiltoa pois. Ihon rasva saattaa pyrkiä esiin myös puuterimaisen meikkipuristepohjan läpi, mutta rasvan erittymistä pystytään vähentämään hoitavilla tuotteilla. Tuotteita käytetään usein kuuriluonteisesti, jotta ne eivät kuivata ihoa liikaa.

- Rasvaisen ihon hoitoon kannattaa käyttää ammattikosmetiikkaa, sillä se on päivittäiskosmetiikkaa hoitavampaa. Joihinkin päivittäistuotteisiin on myös saatettu lisätä esimerkiksi parfyymin tai väriaineiden kaltaisia lisäaineita, jotka tukkivat ihohuokosia. Lisäaineista saa helposti tietoa tuotteiden tuoteselosteista.

Rasvainenkin iho tarvitsee kosteutusta

Huolellinen kotihoito ja oikeanlaiset hoitotuotteet ovat rasvoittuvan ihon hyvinvoinnin kulmakiviä. Rasvaisen ihon hapanta pH:ta voidaan tasapainottaa puhdistustuotteilla ja suojavoiteilla, jolloin iho sekä näyttää että tuntuu paremmalta.

Yleinen harhaluulo rasvoittuvan ihon hoidossa on se, että kosteusvoidetta ei tarvitsisi käyttää puhdistuksen jälkeen. Hätönen muistuttaa kuitenkin, että kosteusvoide paitsi kosteuttaa, myös suojaa ihoa.

- Iho on pesun jälkeen pari tuntia suojaton, mikäli sitä ei kosteuteta. Oikein valittu voide tarjoaa iholle suojan ja ylläpitää kosteustasapainoa. Jos ihoa ei suojata ja kosteuteta, sen rasvantuotanto kiihtyy ja kasvoille voi ilmestyä tukkeumia ja mustapäitä.

Rasvoittuva iho hyötyy myös hoitolahoidoista, joilla ihon oma toiminta saadaan tasapainotettua paljon tehokkaammin kuin kotihoidolla. Hoidoissa iholta poistetaan kuollutta solukkoa kuorivilla tuotteilla, mikrohionnalla tai ultraäänipuhdistuksella, jolloin hoitotuotteet pääsevät imeytymään ihoon paremmin.

- Hoitolahoidoissa voi käydä esimerkiksi kuuriluonteisesti ja muuna aikana hoitaa ihoa huolellisesti kotona. Hoitolassa olisi hyvä piipahtaa ainakin aina vuodenajan vaihtuessa, sillä uudenlaiset olosuhteet ovat aina stressitekijä iholle.

Oikea ruokavalio pitää ihonkin kunnossa

Kuten koko elimistön, myös ihon hyvinvointiin vaikuttaa paljon myös se, mitä syömme päivittäin. Ihon rasvoittuminen johtuu perimästä, mutta sen hapanta pH:ta pystytään tasapainottamaan myös ruokavalion avulla.

Ruokavalion tarkistaminen kohentaa usein myös koko elimistön hyvinvointia ja sitä kautta elämänlaatua.

- Elimistön pH:n pitäisi olla emäksinen, mutta suurella osalla meistä se on kuitenkin hapan. Silloin elimistö voi huonosti: väsyttää, unenlaatu on huono ja vartaloon kertyy ylimääräisiä kiloja, kosmetologi Leena Hätönen sanoo.

- Kun lautaselle kerätään useammin esimerkiksi kasviksia, elimistön pH:ta saadaan käännettyä emäksiseen suuntaan. Myös sokerin, valkeiden vehnäjauhojen, eläinperäisten rasvojen, punaisen lihan ja maitotuotteiden vähentämisestä on apua.


Artikkelin on tuottanut Japona

Katso myös

Uusimmat videot