Naisilla on kehitysmaissa merkittävä rooli köyhyyden poistamisessa, sillä he ovat täysin hyödyntämätön voimavara yhteiskunnallisessa kehityksessä. Kehitysmaissa tuetaan nyt naisyrittäjyyttä suomalaisvoimin: Naisten Pankista saatavalla lainalla kehitysmaiden naiset pääsevät kiinni yrittäjyyteen ja omaan toimeentuloon. Sen lisäksi naisten omanarvontuntoa vahvistetaan, jotta he pystyvät uskomaan omiin oikeuksiinsa. Naisten ja tyttöjen aseman parantaminen on ensimmäinen askel kehitysmaiden auttamisessa. Jos naisten oikeuksia, osaamista, koulutustasoa, yrittäjävalmiutta ja oikeutta omaan ruumiiseen korotetaan, ei voimisteta vain naista ja hänen perhettään, vaan koko kyläyhteisöä.
- Noin kahdeksankymmentä prosenttia kehitysmaiden naisista hoitaa päätyökseen kotitalouksia eli sitä mikrotaloutta, joka ei näy tilastoissa, toteaa Kirkon Ulkomaanavun sidosryhmäjohtaja Marianne Heikkilä.
Kehitysyhteistyötä voidaan tehdä monella eri tavalla sekä maaseudulla että kaupungeissa. Monet hankkeet pitävät sisällään ennen kaikkea naisille suunnattua koulutusta.
- Jos naisista halutaan pienyrittäjiä omaan kylään tai laajemmin toreille, heille pitää antaa tietoa taloudesta, viestinnästä ja markkinoinnista. Lisäksi heille tarjotaan perustaidot jostain ammatista, esimerkiksi kampaajan, saippuantekijän tai kioskinpitäjän ammatista.
Suomalaiset yritykset tukevat hanketta Yksi naisyrittäjyyden tukemisen muodoista kehitysmaissa on virtuaalinen rahasto Naisten Pankki. Rahastoa hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu, mutta pankin toimintaa ohjaavat ohjausryhmissä toimivat paikalliset naiset ja miehet.
Kyläyhteisön köyhimmät naiset saavat kyläpankista pienen, 12-30 USA:n dollarin lainan, jonka he maksavat puolessa vuodessa takaisin.
- Joukko suomalaisia naisvaikuttajia perusti rahaston kaksi vuotta sitten vierailtuaan Kirkon Ulkomaanavun kohteissa. Nykyään osakkaita on jo neljä ja puolisataa, ja rahaa on kerätty jo miljoona, Heikkilä sanoo.
Naisten Pankki -hankkeessa on nykyään mukana isoja, naisvaltaisia suomalaisyrityksiä, muun muassa Skanno, Tapiola, Anna-lehti ja Kalevala Koru. Myös suomalaiset kuluttajat voivat tukea hanketta esimerkiksi hankkimalla Kalevala Korun Maan voima -korun, sillä viisi prosenttia sen tuotosta suunnataan Naisten Pankille. Kalevala Korulla on vahvat perinteet naisten aseman vahvistamisessa ja esiintuomisessa. Naisten Pankki ja sitä kautta vaikuttaminen kehitysmaiden naisten oloihin on ollut hyvin luonnollinen jatkumo tälle työlle.
Työ alkaa ruohonjuuritasolta Yrittäjyysmahdollisuuden lisäksi kehitysmaiden naisten aseman parantamiseksi tarvitaan kuitenkin myös paljon muutakin työtä. Jotta naiset uskaltaisivat ryhtyä yrittäjiksi, heidän itsetuntoaan ja asemaansa pitää ensin vahvistaa tarjoamalla tukea muun muassa ihmisoikeuskysymyksissä.
- Kehitysmaissa työ lähtee ruohonjuuritasolta. Sitä kautta naiset pystyvät pitkällä tähtäimellä uskomaan, että yrittäjyys on luvallista, mahdollista ja oikeutettua myös heille, toteaa Kirkon Ulkomaanavun sidosryhmäjohtaja Marianne Heikkilä.
Lisätietoja:
www.naistenpankki.fi ja
www.kalevalakoru.fi