Takaisin 7.1.2011
Näin oppilaitoksesta tulee savuton
Savuttomuus on tänä päivänä yleinen käytäntö monilla työpaikoilla, ja viime vuosien aikana myös oppilaitokset ovat lähteneet mukaan kehittämään savuttomuutta. Ensimmäinen oppilaitos julistautui savuttomaksi jo vuosikymmenen alussa. Miten savuttomuus onnistuu käytännössä?
Oppilaitokset ovat lähteneet innokkaasti viemään savuttomuutta eteenpäin ja monissa kouluissa on jo tehty päätöksiä savuttomuuden eteen. Tupakointi voi olla oppilaitoksen tyypistä ja alasta riippuen isokin ongelma sekä opiskelijoiden että henkilökunnan keskuudessa.
Tupakoinnin lopettamisella on kiistattomia terveyshyötyjä, ja tupakoimattomuus on siksi olennainen osa ammattiosaajien työkykyä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Hanna Ollilan mukaan savuttomuus poikii oppilaitoksille myös muita etuja, joita ei välttämättä tulla ajatelleeksi.
- Savuttomuus luo hyvää brändiä työnantajien suuntaan, tehostaa tuntityöskentelyä ja parantaa opiskelijoiden mahdollisuuksia työelämässä. Tupakoivista työntekijöistähän koituu työnantajille kustannuksia. Myös yleinen viihtyvyys kasvaa oppilaitoksissa, Ollila sanoo.
Kartoituksesta toteutukseen
Yhteistä savuttomuustavoitteessa onnistuneille oppilaitoksille on se, että kokonaisuus on suunniteltu hyvin ja toteutettu määrätietoisesti. Ollila muistuttaa, että tärkeintä on sitouttaa yhteiseen päämäärään niin johto, henkilöstö kuin opiskelijatkin.
- Aloite oppilaitoksen muuttamisesta savuttomaksi voi tulla keneltä tahansa, mutta suunnittelua varten on hyvä koota erillinen työryhmä. Yksin ei kannata yrittää.
Oppilaitosten muuttaminen savuttomaksi on hyvä aloittaa lähtötilanteen kartoituksella ja kehitystarpeiden miettimisellä. Konkreettisten toimenpiteiden ja erilaisten tapahtumien ideointiin kannattaa ottaa mukaan koko oppilaitoksen väki, jolloin myös vastarannankiisket pääsevät kertomaan mielipiteensä.
- Valmisteluun on hyvä varata riittävästi aikaa, jotta asiat saadaan hoidettua kunnolla. Ja koko projektista on erittäin tärkeää tiedottaa ajoissa ja kunnolla.
Savuttomaksi lukuvuoden alussa
Oman työpaikkansa savuttomuustyöryhmässä mukana ollut terveydenhoitaja Leila Lehtola on Hanna Ollilan kanssa samaa mieltä valmistelun tärkeydestä. Seinäjoen koulutuskuntayhtymä muuttui savuttomaksi elokuun alussa yli vuoden valmisteluiden jälkeen.
- Työryhmässä vuorotellen edettiin ja otettiin takapakkia, mikä johtui pitkälti savuttomuuden vastustajien mielipiteistä. Mutta niitäkin oli hyvä kuunnella ja ottaa opiksi. Uuden lukuvuoden alku oli hyvä aika aloittaa savuttomuus, sillä näin päästiin liikkeelle kesän jälkeen puhtaalta pöydältä, Lehtola sanoo.
Käytännön toimenpiteitä Seinäjoella olivat muun muassa tupakkakoppien poistaminen, tupakoinnin kieltäminen työaikana, savuttomien alueiden määritteleminen sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan tukeminen tupakoinnin lopettamisessa.
- Monet tupakoitsijat ovat lopettaneet tupakoinnin tarjoamamme nikotiinipurkan, neuvonnan ja muiden tukikeinojen avulla. Ja useat opiskelijat ovat kertoneet, että pystyvät olemaan koulupäivän ajan polttamatta. Sekin on jo hyvä asia.
Faktaa: Askel askeleelta kohti savuttomuutta
- Savuttomuusprosessia varten kannattaa koota oma työryhmä tai asian voi antaa olemassa olevan työryhmän hoidettavaksi. Mukana on hyvä olla jäseniä kaikista henkilöstöryhmistä ja sidosryhmistä opiskelijaedustusta unohtamatta. Työryhmään voi pyytää vierailijaksi jonkun terveysalan ammattilaisen.
- Apua ja materiaalia projektin läpiviemiseksi on saatavilla monilta tahoilta, esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Työterveyslaitokselta, Sosiaali- ja terveysministeriöltä ja Valviralta sekä syöpäjärjestöiltä ja Hengitysliitto Heliltä. Apuna toimivat myös muut jo savuttomuuteen siirtyneet oppilaitokset, joilta kannattaa kysellä käytännön vinkkejä.
- Kun päätös oppilaitoksen ryhtymisestä savuttomaksi on tehty, h-hetkeen on hyvä varata vähintään puolisen vuotta aikaa, jotta projekti saadaan vietyä huolella läpi.
- Projektin aluksi kartoitetaan lähtötilanne: kuinka yleistä tupakointi on oppilaitoksessa, missä ja milloin tupakoitsijat käyvät tupakalla, onko tupakoinnin lopettamiseen tarjolla riittävästi tukimuotoja jne.
- Onnistumisessa auttavat muun muassa tuen tarjoaminen tupakoinnin lopettamiseksi sekä mielekkään toiminnan tarjoaminen taukojen ajaksi.
- Välitavoitteiden asettaminen ja arviointi helpottavat projektin etenemisen seuraamista.
- Säännöllisellä ja tehokkaalla viestinnällä pidetään koko oppilaitoksen väki ajan tasalla projektin etenemisestä. Myös lähiympäristölle on hyvä tiedottaa, mitä ollaan tekemässä, sillä tupakoinnin kieltäminen oppilaitoksen alueella saattaa alussa siirtää tupakoitsijat lähitonteille.
- Savuttomuuden saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä eikä tuloksia pidä vähätellä. Kannattaa myös muistaa, että kaikkien opiskelijoiden ja työntekijöiden tupakoinnin loppuminen kokonaan ei ole realistinen tavoite, vaan kyse on nimenomaan tupakoinnin asteittaisesta vähenemisestä.
Artikkelin on tuottanut Suomen ASH (Action on Smoking and Health) ry.