Asuminen ja rakentaminen
28.7.2010
16.12.2009
Kun taloyhtiön julkisivuremontti tulee ajankohtaiseksi, se usein ärsyttää monia talon asukkaita. Kuitenkin talon ulko-osien korjaaminen nostaa kiinteistön arvoa ja lisää asumismukavuutta. Remontista asukkaille aiheutuvia haittojakin voidaan oleellisesti pienentää toimivalla projektinjohdolla, joka huolehtii, että aikataulut pitävät ja tieto kulkee.
Taloyhtiön julkisivuremontti herättää harvoin kenessäkään myönteisiä ajatuksia. Useimpia ihmisiä suututtaa, kun ikkunat peitetään moneksi kuukaudeksi ja remontista koituu melu- ja pölyhaittaa. Eniten saattaa ärsyttää, ettei tiedä, kuinka kauan remontti kestää. Asukkaille tiedotus onkin tärkeää, jotta he voivat suunnitella omia menojaan ja esimerkiksi lomiaan remontin mukaisesti. Taloyhtiön kannattaa kiinnittää huomiota remonttikumppanin valintaan, sillä projektinhallinnan kautta aikataulutuskin onnistuu.
– Tiedotus pitää aloittaa riittävän aikaisin ja sitä pitää jatkaa hankkeen aikana, jotta asukkaat tietävät aikataulut ja niiden mahdolliset muutokset. Hyvän viestinnän avulla he voivat suunnitella esimerkiksi lomamatkan juuri siihen aikaan, kun korjaus tulee omalle parvekkeelle. Asukkaat suhtautuvat paljon tyynemmin kaikkiin remontin haittoihin, kun he tietävät, missä mennään, Vahanen-yhtiöiden toimialajohtaja Kim Jolkkonen kertoo sujuvasta tavasta hoitaa remonttihaittoja.
Energiatalous samalla kuntoon
Julkisivuremontilla pyritään pysäyttämään talon rakenteiden, esimerkiksi ikkunoiden, parvekkeiden ja vesikattojen vaurioituminen. Ne vaativat huoltoa ja ylläpitoa vuosien kuluessa. Korjaustarpeen laajuudet vaihtelevat pienistä remonteista, esimerkiksi pelkkien ikkunoiden uusimisesta, laajempiin remontteihin. Ikkunoiden korjaus on ainoa vaihe, jossa joudutaan menemään myös huoneiston sisälle, muuten julkisivuremonteissa pysytään ulkona.
– Julkisivuremontti on tilaisuus myös miettiä energiataloudellisia asioita. Remontin yhteydessä voidaan samalla parantaa lämmöneristystä tai tehdä ilmanvaihtoon liittyviä korjauksia, jotka saattavat laskea asumiskustannuksia.
Remontit suunnitellaan aina etukäteen kiinteistön pitkän tähtäimen korjaussuunnitelman mukaisesti, mikä tarkoittaa yleensä 30–40 vuoden aikaväliä. Hyvällä elinkaarisuunnittelulla myös kustannukset pysyvät pienempinä, kun yhtäkkiä ei tarvitse ryhtyä hätäkorjauksiin.
– Asukkaat arvostavat myös sitä, että heidät otetaan mukaan remontin suunnitteluun heti alkuvaiheessa. He haluavat nähdä esimerkiksi 3D-mallinnuksen avulla, millainen julkisivusta tulee. Kun asukkaille näytetään mallinnuksia valmiista lopputuloksesta, he tietävät, mitä odottaa, Vahanen-yhtiöiden toimialajohtaja Kim Jolkkonen sanoo.
– Hyvä lopputulos yleensä korvaa haitat, sillä asunnon arvo nousee korjauksen jälkeen, mikä on omistajalle tärkeää. Ja tietenkin asumismukavuus paranee oleellisesti, kun saadaan uudet rakenteet ja parvekkeet, Jolkkonen toteaa.
Katso aiheeseen liittyvä video tästä
![]() | |
| Julkisivuremontilla pyritään pysäyttämään talon rakenteiden rapistuminen. Kuva: Vahanen-yhtiöt |