Asuminen ja rakentaminen
8.2.2012
Netti-tv: Tutkimus: Taantuma ei pelota suomalaisia asunnonostajia - erityisesti miehet luottavaisia
7.5.2009
Suomalaiset pitävät kovapuisista puutarhakalusteista, jotka puolestaan eivät pidä kovinkaan paljon vaihtelevista sääolosuhteista. Hyvin hoidettuina kalusteet kuitenkin kestävät pitkään hyväkuntoisina. Hoitotoimenpiteet eivät vaadi suuria ponnistuksia, vaan säännöllisen öljyämisen kanssa pääsee jo pitkälle.
Vaikka Suomen kesä onkin suhteellisen lyhyt, puutarhakalusteet joutuvat olemaan ulkona toisinaan melko pitkään. Kalusteet kannetaan usein toiveikkaasti ulos heti lumien sulamisen jälkeen, ja viedään talvivarastoon vasta ensimmäisten syyssateiden tullessa. Puiset puutarhakalusteet eivät kuitenkaan kestä pitkää ulkona oloa muuttumattomina, vaan voivat hoitamattomina mennä huonoon kuntoon.
- Vaihtelevat sääolosuhteet vaikuttavat puukalusteiden kuntoon riippumatta siitä, ollaanko Suomessa vai Espanjassa. Aurinko, kosteus, kylmyys tekevät kaikki omaa työtään puuta vastaan, ja siksi kalusteita pitää huoltaa, sanoo JYSK:n markkinointipäällikkö Satu von Sybel.
Kovapuusta valmistettujen kalusteiden tärkein hoitokeino on öljyäminen, joka pitää puun kosteana ja joustavana, ja suojaa sitä säältä. Kalusteiden valmistuksessa käytettävistä puulajeista ainoastaan tiikin voi huoletta jättää öljyämättä, sillä se tuottaa öljyä itse koko elinkaarensa ajan.
- Öljyämättömänä tiikin väri muuttuu ajan mittaan harmaaksi. Se on siis oikea valinta, jos haluaa patinoidut, harmaat kalusteet.
Öljyä ja pesuainetta
Kovapuukalusteet öljytään ensimmäisen kerran tehtaalla, sillä ne joutuvat jo kuljetuksen aikana kovan säävaihtelun armoille. Uusien puutarhakalusteiden huolto kannattaa aloittaa heti ostamisen jälkeen pyyhkimällä kalusteista pölyt pois ja öljyämällä ne. Seuraavan öljyämisen aika on useimmiten vasta syksyllä, kun kalusteet siirretään varastoon.
- Jos kalusteet ovat monta tuntia päivässä kovassa paahteessa, niiden pintoihin voi sipaista öljyä myös kesken käyttökauden. Öljy kuivuu niin nopeasti, että se ei estä kalusteiden käyttöä, von Sybel sanoo.
Öljyämisen lisäksi kalusteet on hyvä pestä sekä keväällä että syksyllä. Pesemiseen riittää pelkkä vesi, jos kalustetta on huollettu hyvin, eikä se ole saanut sientä tai hometta talven aikana. Homehtuneen kalusteen kanssa puhdistamiseen kannattaa käyttää kovapuulle tarkoitettua pesuainetta.
- Pesuaineilla pystytään korjaamaan omia mokia, jos kalusteiden hoito on jäänyt retuperälle. Itselläni kovapuisen pöydän kansi on mennyt joskus aivan pilalle, kun se jäi vahingossa talveksi metrin lumikerroksen alle. Annoin pesuaineen vaikuttaa pöydän pinnalla hetken aikaa ja putsasin painepesurilla, ja kaikki homeet ja tummumat lähtivät sillä.
Öljyllä myös väriä pintaan
Jos puutarhakalusteiden puunväri alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää, kalusteille voi hakea uutta ilmettä käyttämällä öljyämiseen värillisiä öljyjä. Yhdelläkin öljykerroksella kalusteisiin saa uuden sävyn. Kovapuuta ei kannata ryhtyä maalaamaan, sillä se vaatii erikoismaaleja.
- Värillisiä öljyjä löytyy muun muassa rautakaupoista, kun taas pesuaineita ja värittömiä öljyjä on myynnissä samoissa paikoissa kuin kalusteitakin. Kalustemyymälöistä saa tarvittaessa myös varaosia, mikäli kalusteisiin on tullut jotain isompia vaurioita, JYSK:n Satu von Sybel neuvoo.
Puutarhakalusteiden varastointipaikaksi sopii esimerkiksi autokatos tai kylmä autotalli, jossa kalusteet ovat suojassa sateelta ja lumelta. Kovapuu ei hätkähdä pakkasta, mutta saattaa huoneenlämmössä varastoituna kuivua liikaa.
- Plus kymmenen astetta tai sen alle on hyvä varastolämpötila. Kalusteita ei saa peittää muovilla tai muulla hengittämättömällä peitteellä, sillä niiden pitää antaa tuulettua. Jos ilma ei kierrä riittävästi, kalusteet saattavat homehtua.
|