Takaisin 15.1.2009
Miten talvisiin sähkökatkoihin voi varautua?
Sähkökatkot eivät ole Suomessa kovinkaan yleisiä, ja ne johtuvat useimmiten poikkeavista sääolosuhteista. Kohdalle sattuessa katkot onnistuvat aina yllättämään, joten niihin kannattaa varautua etukäteen.
Talvisin monia kotitalouksia rassaavat sähkökatkokset johtuvat pääasiassa vaikeista sääolosuhteista. Jos talvi on valkoinen, märkää lunta saattaa kasautua puiden oksille niin paljon, että puut taipuvat sähkölinjojen päälle. Lumeton mutta vesisateinen talvi ei ole sen parempi vaihtoehto, sillä tuulisella säällä puut kaatuvat juurineen päivineen, ja saattavat romahtaa juuri sähkölinjojen päälle.
- Talviset sähkökatkot eivät ole kauhean yleisiä, esimerkiksi Fortumin sähköverkon toimitusvarmuus on 99,98 prosenttia. Katkoja kuitenkin sattuu toisinaan, ja ne johtuvat usein kovasta tuulesta. Tuuli voi puhaltaa poikkeavasta suunnasta, ja esimerkiksi rannikon puut eivät ole tottuneet pohjoistuuleen, sanoo Fortumin asiakkuuspäällikkö Juha Matikainen.
Sähkökatkojen yleisimmät syyt löytyvät sääolosuhteista ja ilmastosta. Sähköyhtiöt pyrkivät tehostamaan toimintaansa niin, että katkoista koituisi mahdollisimman vähän ongelmia.
- Me voimme omalta osaltamme parantaa sähköverkkojen tekniikkaa. Olemme esimerkiksi lisänneet kauko-ohjattavia erotinpisteitä, joiden avulla voimme nopeammin pienentää keskeytysaluetta. Sillä tavalla haitat jäävät mahdollisimman pieniksi.
Myrsky nostaa valmiustasoa
Sähköyhtiöissä seurataan säätietoja ja –ennusteita, jotta ilmaston aiheuttamiin sähkökatkoihin pystyttäisiin varautumaan ennalta, ja esimerkiksi lähestyvät myrskyt nähtäisiin ajoissa. Sähköntoimituksen kannalta ongelmallisiin sääolosuhteisiin varaudutaan nostamalla valmiustasoa.
- Jos tiedämme, että Suomeen on tulossa esimerkiksi myrsky, varaamme enemmän ihmisiä maastoon ja vastaamaan puhelimeen sekä lisäresursseja käyttökeskukseen, Matikainen kertoo.
- Lisäksi pyrimme tiedottamaan radion ja television kautta, millainen tilanne on ja paljonko ja missä päin Suomea on keskeytyksiä sähkönjakelussa. Tilannetta voi seurata reaaliaikaisesti myös verkkosivuillamme, mikäli pääsee nettiin esimerkiksi kännykän kautta.
Katkoista ei kannata hermostua
Vaikka sähkökatkot ovatkin ikäviä haittoja, Juha Matikainen neuvoo suhtautumaan niihin rauhallisesti. Kun sähköt katkeavat, kannattaa ensin tarkistaa pääsulakkeiden kunto, sekä tarkistaa esimerkiksi naapurilta, koskeeko katko muutakin kuin omaa kotia.
- Jos sähköt ovat poikki isommalla alueella, sähköyhtiöllä todennäköisesti on siitä jo tieto, eli meille ei kannata turhaan soittaa ja tukkia puhelinlinjoja. Sen sijaan tarkemmat tiedot siitä, missä päin vika on, kannattaa ilmoittaa, sillä se nopeuttaa tarkan vikapaikan löytämistä, Matikainen sanoo.
Sähkökatkoihin kannattaa varautua varaamalla kotiin riittävästi taskulamppuja ja paristoja. Jos vika on laaja, siitä tiedotetaan radiossa, joten myös paristokäyttöinen radio on hyvä olla olemassa.
Faktaa: Sähkökatkon abc
- Sähkökatkon sattuessa kannattaa toimia rauhallisesti. Katko ei mene ohi hermoilemalla, ja sähköt kyllä palautuvat ennen pitkää.
- Sähköyhtiöille on hyvä soittaa, jos tietää tarkemmin vikapaikan sijainnista. Sen sijaan katkoista yleisesti ilmoittaminen on usein turhaa, sillä etenkin isompia alueita koskevista ongelmista sähköyhtiöillä on jo tietoa.
- Katkojen varalle kotiin on hyvä varata taskulamppuja, paristoja, kynttilöitä, tulitikkuja ja paristokäyttöinen radio. Jos kodissa on takka, myös polttopuita kannattaa pitää lähellä.
- Jos sähköt vilkahtelevat myrskysäällä, on hyvä välttää hissin käyttöä.
- Kun sähköt katkeavat, liedet ja muut vastaavat sähkölaitteet kannattaa kääntää pois päältä. Näin pystytään välttämään tulipalovaarat, jos sähköt palaavat sillä aikaa, kun on itse poissa kotoa.
- Ruoat säilyvät pakastimessa ja jääkaapissa paremmin, kun niiden ovet pidetään tiiviisti kiinni, eikä sisälle kurkita turhaan.
- Tietoa tilanteen etenemisestä saa esimerkiksi sähköyhtiöiden nettisivuilta tai radion kautta.
Artikkelin on tuottanut Fortum