Vapaa-aika
16.5.2012
Netti-tv: Tuhansia suomalaiseläkeläisiä ulkomailla ilman täyttä terveydenhuollon turvaa
27.10.2010
Edullinen hinta nousee ykköseksi, kun suomalaisilta kysytään, mitä he arvostavat sähkösopimuksessaan. Sähkön alkuperäkin kiinnostaa, mutta monille riittää yksinkertaisesti se, että virtaa tulee, kun lykkää töpselin pistorasiaan. Harva meistä kuitenkaan kilpailuttaa sähköyhtiöitä. Mistä tämä johtuu?
Sähkön kilpailuttaminen on ollut mahdollista jo useita vuosia, mutta silti vain kymmenen prosenttia kuluttajista vaihtaa sähköyhtiötä vuosittain. Syynä kilpailutusinnon puuttumiseen voi olla se, että jo sana ”kilpailutus” kuulostaa hankalalta.
- ”Kilpailuttaminen” on energia-alalla vakiintunut termi, joka tarkoittaa ihan vaan vertailua. Se on siis sitä samaa puuhaa, jota tehdään esimerkiksi matkalle lähtiessä, kun etsitään edullista lentoa tai sopivaa hotellia, vakuuttaa Vattenfall Sähkönmyynnin asiakkuuspäällikkö Minna Lappalainen.
Sähkölämmitteisessä kodissa asuva voi säästää vuodessa satoja euroja etsimällä itselleen sopivamman sähkösopimuksen. Myös vähemmän kuluttavassa kerrostalokodissa säästöt voivat olla tuntuvia. Vertailusta on siis niin paljon hyötyä, että se kannattaa tehdä.
- Sähköyhtiöiden vertaileminen ei vie paljonkaan aikaa ja vaivaa, sillä se on ihan helppoa. Sekä vertailun että yhtiön vaihtamisen voi tehdä ilmaiseksi. Kilpailuttaminen ei ole mikään itseisarvo, sillä kun kerran tekee hyvän sopimuksen, ei tarvitse jatkuvasti olla vertailemassa.
Ekosähkö ei maksa mansikoita
Mitä osia sähkölaskun kokonaispotista sitten voi kilpailuttaa? Laskun loppusumma muodostuu sähköenergiasta, siirtomaksusta sekä veroista. Tästä potista 40 prosenttia eli sähköenergian osuus on kilpailutettavaa. Sähkön hintaan vaikuttaa myös se, millaisen sopimuksen kuluttaja valitsee.
- Tarjolla on määräaikaisia ja toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia sekä pörssisopimuksia. Sopimustyyppiä valitessa kannattaa miettiä, kuinka kiinnostunut on seuraamaan sähkön hinnan muutoksia. Määräaikainen sopimus on usein kuluttajan kannalta edullisin vaihtoehto etenkin, jos se tehdään silloin, kun sähkön hinta on alhaalla, Lappalainen neuvoo.
Hinnan lisäksi kuluttaja voi vaikuttaa myös sähkön tuotantotapaan. Esimerkiksi tuuli- ja vesivoima ovat hyviä valintoja kuluttajille, jotka arvostavat ympäristöystävällisyyttä.
- Monille tulee yllätyksenä se, että ympäristöystävällinen sähkö ei olekaan kalliimpaa kuin sekasähkö. Asiakkaiden tuotantotapavalinnat vaikuttavat pitkällä tähtäimellä myös siihen, millaista sähköä Suomessa tuotetaan.
Näin vertailu sujuu
- Sähkösopimuksen voi räätälöidä itselleen sopivaksi sopimustyypin, energiantuotantotavan sekä laskutuskäytäntöjen suhteen.
- Sähköyhtiöiden vertailun voit hoitaa sujuvasti netissä Energiamarkkinaviraston www.sahkonhinta.fi –sivustolla tai etsimällä jonkin muun kilpailutussivuston esimerkiksi Googlen avulla.
- Ota esille edellinen sähkölaskusi, josta selviää, kuinka paljon energiaa kulutat vuodessa, ja kuinka paljon maksat siitä. Näitä tietoja tarvitaan sähköyhtiöiden vertailemisessa.
- Vertailupalveluissa kysytään myös, minkä tyyppisen sähkösopimuksen haluat. Määräaikaisissa sopimuksissa sähkön hinta pysyy sillä tasolla, jolla se on sopimusta tehtäessä, kun taas toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa hinta voi muuttua sähkön markkinahinnan mukaan. Pörssisopimuksissa sähkön hinta on sidottu Pohjoismaisen sähköpörssin markkinahintaan.
- Kun löydät vertailupalvelusta itsellesi sopivan sähköyhtiön, voit valtuuttaa sen irtisanomaan vanhan sähkösopimuksesi ja avaamaan sen tilalle uuden.
Katso aiheeseen liittyvä video tästä
Artikkelin on tuottanu Vattenfall Sähkönmyynti Oy.