Mitä pitäisi tehdä satavuotiaalle kaapille, sohvakalustolle tai pöydälle, joka ei sovi kodin sisustukseen, mutta jota ei raaski heittää poiskaan? Yhä useampi vanhan kalusteen omistaja kiikuttaa mööpelinsä muokattavaksi nykyaikaisemmaksi. Barokkikaappikin voi löytää uuden ilmeen myötä paikan modernistakin kodista. Useiden vuosikymmenten ikäiset kalusteet eivät välttämättä miellytä silmää sellaisenaan tai istu modernin kodin sisustukseen, mutta niistä ei silti tarvitse hankkiutua eroon.
- Jopa antiikkisia kalusteita saa helposti päivitettyä nykyaikaan niin, että ne pystytään myöhemmin palauttamaan alkuperäiseen asuunsa, vakuuttaa Fasetin Antiikkikeskusta luotsaava Janne Ylönen.
Kalusteiden ulkoasun muokkaamiseen on käytettävissä lähes loputon arsenaali erilaisia konsteja. Pintoja voidaan lakata tai maalata, verhoilut voidaan laittaa uusiksi ja esimerkiksi puuosia voidaan muokata. Myös rikkoontuneita huonekaluja pystytään korjaamaan.
 | |
Rokokootuoli uudelleen verhoiltuna ja pintakäsiteltynä Kuva: Fasetti
| |
- Muokkaamisessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että ihan kaikkea ei kannata tehdä. Ei ole järkeä laittaa huonekalua palasiksi ja tehdä sitten seitsemääkymmentä prosenttia uutta.
Pientä ehostusta vai räväkkä muodonmuutos? Harvalla vanhan huonekalun omistajalla on selkeää käsitystä siitä, mitä toivoo kalusteelleen tehtävän. Silloin lähdetään miettimään, halutaanko huonekalu palauttaa entiseen loistoonsa vai lähdetäänkö kokeilemaan villimpiä ratkaisuja.
- Esimerkiksi antiikkisen sohvakaluston voi verhoilla, hioa ja lakata uudelleen, jolloin se kestää käytössä hyvännäköisenä taas seuraavat vuosikymmenet. Toisaalta barokkikaapistakin saa muokattua kauniin säilytyspaikan viihde-elektroniikalle tekemällä siihen kiiltävän valkoisen maalipinnan, jolloin se sopii Artek-tyyppisen kodin muuhun sisustukseen, Ylönen kertoo.
Hurjin asiakkaan oma idea on tullut Ylösellä vastaan jo parikymmentä vuotta sitten. Asiakas halusi muuttaa makuuhuoneen jugend-kaluston ulkonäköä ihan kunnolla ja maalauttaa sen keltaiseksi.
- Kalusto oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta, kaunein mahdollinen oljenkeltainen tammikalusto. Vaikka tipunkeltainen maali ylitti omalla kohdallani hyvän maun rajat, asiakas piti lopputuloksesta todella paljon ja sehän on aina tärkeintä, Ylönen toteaa.
Vanhaa arvostetaan taas Miksi vanhoja kalusteita sitten halutaan säilyttää, jos ne eivät miellytä silmää sellaisenaan? Janne Ylösen mukaan kyse on arvomaailmasta.
- Kierrätys ja vanhan, kestävän käsityön arvostaminen kiinnostavat yhä useampaa ihmistä. Jos huonekalut ovat pysyneet käytössä hyvinä jo monta vuosikymmentä, ne säilyvät pienen kohentamisen avulla seuraavallekin sukupolvelle.
Innostus antiikkiin näkyy myös entisöintikurssien osallistujamäärissä. Ylösen mielestä vanhaa kalustetta voi hyvin kunnostaa itsekin, kunhan ei ryhdy testaamaan tuoreita taitojaan arvokalusteeseen.
- Jonkun vähemmän arvokkaan huonekalun kanssa kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan. Alan erikoisliikkeissä on myynnissä entisöintitarvikkeita ja neuvojakin saa varmasti, kun kysyy.
Artikkelin on tuottanut Fasetti Oy.