Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Ympäristö
Takaisin

6.9.2010

Miten äärimmäiset sääilmiöt näkyvät metsissämme?

Vaikka Suomessa saadaankin nauttia neljästä vuodenajasta, viime talven runsaat lumet ja kesän helteet eivät ole meillä aivan tyypillisiä ilmiöitä. Äärimmäisten sääilmiöiden vaikutuksesta luontoon on puhuttu paljon, mutta nyt näyttää siltä, että tänä vuonna on selvitty melko vähällä.

Vaikka luminen talvi ja kuuma kesä koettelivatkin Suomen metsien kuntoa, poikkeuksellisista sääolosuhteista selvittiin kunnialla. Metsissä ei juurikaan ole nähtävillä heti havaittavissa olevia vaikutuksia rajun sään jäljiltä.

- Talven runsaat lumet taivuttivat etenkin lehtipuita, mutta niihin ei jäänyt merkittävästi pysyviä haittoja. Nähtäväksi jää, nähdäänkö seuraavana kasvukautena merkkejä kesän helteistä. Takavuosina on esiintynyt vanhempien kuusien harsuuntumista, jos edellinen kasvukausi on ollut kuiva ja kuuma, kertoo metsäneuvoja Markku Modig Järvi-Savon metsänhoitoyhdistyksestä.

Kulunut kesä oli paitsi kuuma, myös kuiva, sillä sateet jäivät vähäisiksi. Vaikka kuiva kausi näkyykin joillain alueilla koivunlehtien ruskettumisena, puusto ei kuitenkaan ole juuri kärsinyt kuivuudesta. Esimerkiksi karut mäntymetsät ovat päinvastoin hyötyneet lämmöstä.

- Puuntaimet ovat kärsineet yllättävän vähän, vaikka esimerkiksi kuusentaimien kohdalla käytetään uutta istutustapaa, jossa taimet istutetaan mättääseen. Juuristo on ehtinyt kehittyä mättäässä niin hyvin, että taimi saa tarvitsemansa veden.

Myrskyistä taloudellista vahinkoa

Keskikesän rajuilla myrskyillä oli luultavasti suurimmat vaikutukset metsiin, sillä trombit kaatoivat hehtaareittain puita eri puolilla Suomea. Vaikka meillä on ollut aikaisempina vuosina suurempiakin myrskyjä, tänä kesänä vahingot ovat olleet joillakin metsätiloilla todella suuria, kun lähes koko puusto on kaatunut.

Taloudellisessa mielessä puiden kaatuminen, katkeilu ja arvon aleneminen ovat olleet ylivoimaisesti suurimpia myrskyjen aiheuttamia vahinkoja.

- Uudistusikäisissäkin metsissä tulee varmaan 20-30 prosentin vahinkoja puiden normaalista arvosta. Kasvatusmetsissä, joissa puut ovat menneet nurin ennen aikojaan, vahingot ovat varmaankin viidenkymmenen prosentin luokkaa hakkuuarvosta, Modig arvelee.

Sääilmiöihin ei voi varautua

Ilmastonmuutos voi tulevaisuudessa tuoda tullessaan lisää äärimmäisiä sääilmiöitä, jotka aiheuttavat luonnolle uusia haasteita.

- Ilmastonmuutoskeskustelussa on peloteltu ihmisiä sillä, että puut eivät ehdi sopeutua ilmastonmuutoksen seurauksiin. Toisaalta monet tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että metsät sopeutuvat ihan hyvin, Modig pohtii.

Rajuihin sääolosuhteisiin ei juurikaan voi varautua. Modig näkee esimerkiksi kastelun kuivina kausina enemmän puutarhapuolen kuin normaalin metsätalouden toimenpiteenä. Mahdollisten tuhojen selvittelyyn metsänomistajille on kuitenkin tarjolla apua.

- Metsänhoitoyhdistyksillä on koko maan kattava verkosto, josta voi saada neuvoja ja tukea. Esimerkiksi myrskyn kaatamien puiden raivaus hoidetaan koneellisesti ja on enemmän metsäyhtiöiden heiniä, mutta myös metsänhoitoyhdistyksiltä voi saada koneellista puunkorjuuapua sekä ensiapua muun muassa teiden auki raivaamiseen myös miestyönä.


Artikkelin on tuottanut MTK

Katso myös

Uusimmat videot