Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

14.7.2009

Leipä tykkää grillistä

Leipä kuuluu olennaisena osana suomalaiseen ruokapöytään, mutta kesällä se on usein tarjolla vain grilliruoan lisukkeena. Leivästä kannattaa kuitenkin tehdä grillijuhlien maukas pääherkku. Muutamia asioita on hyvä ottaa huomioon, jotta grillaus sujuisi mutkattomasti.

Grillaus kuuluu Suomen suveen yhtä kiinteästi kuin saunominen tai soutelu. Grillin ääreen on kiva kerääntyä porukalla - oltiinpa sitten kotipihalla, kesämökillä tai retkellä. Grilliherkkuina leipä ja kasvikset ovat uutuuksia. Ne ovat paitsi monipuolisia ja helposti muunneltavia, myös edullisia ja siten sopivia opiskelijankin budjettiin.

- Leipiä ja kasviksia on helppo kuljettaa pitkiäkin matkoja ilman kylmäsäilytystarvikkeita ja niitä saa helposti muunneltua erilaisilla päällysteillä ja täytteillä. Uudenlainen tapa grillata leipää ovat täytetyt sämpylät, kertoo Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Ulla Rauramo.

Mainio terveellinen iltapala esimerkiksi mökillä syntyy vaivattomasti, kun leivän tuikkaa pihagrilliin. Rauramon oma vinkki kesän grilliherkuksi on paahtoleivän tai pikkurieskojen täyttäminen juusto- ja omenaviipaleilla.

– Juusto sulaa ihanasti leipäviipaleiden väliin ja omena tuo uudenlaista makua. Paahtaminen antaa hyvän aromin myös ruisleivälle.

Kaikki leivät tykkäävät grillistä

Grilli antaa leivälle rapean pinnan ja sitä voikin käyttää paahtimen tapaan. Esimerkiksi karjalanpiirakka paahtuu grillissä maukkaaksi, ja eilinen leipäkin maistuu herkulliselta käväistyään grillissä. Leipäherkut voi halutessaan työstää etukäteen niin pitkälle, että voi istuskella ulkoilmassa kaikessa rauhassa nauttimassa tulen loimusta ja odotella grillin ”tekeytymistä”.

Suomessa on yksi maailman laajimmista leipävalikoimista, siksipä grillattavia valitessa voi käyttää luovuutta. Nälkä pysyy loitolla sitä kauemmin, mitä kuitupitoisempaa leipää grillisessioon valitsee. Esimerkiksi sämpylät sopivat mainiosti grilliin. Puolitetun sämpylän päällysosasta voi tehdä hatun ja kovertaa alapuolen pesäksi niin, että sen voi täyttää esimerkiksi kasviksilla.

– Itse käytän täytteenä usein herkkusieniä. Ne kannattaa grillata ensin ja laittaa vasta sitten grillatun leivän sisään. Niihin saa mehevyyttä, kun niihin kietaisee pienen pekoni- tai kinkkuviipaleen ympärille ja käyttää vaikka pestoa leipäkuopan pohjalla, Rauramo neuvoo.

Vinkkejä onnistuneeseen grillaukseen

Grillatessa hygieniasta pitäisi huolehtia samalla tavalla kuin muussakin ruoanlaitossa ja käsiä pitäisi pestä usein, koska ruoka syödään monesti sormin. Grillin taas saa pidettyä helposti puhtaana kääräisemällä täytetyt leipäherkut folion sisään, jolloin nesteet eivät pääse karkaamaan. Tällöin kannattaa kuitenkin pidentää grillausaikaa, jotta ruoka ehtii kypsyä.

Grilliruoan kanssa pitää olla tarkkana, jottei ruoka kypsy liiaksi. Malttamattomimmankin grillaajan kannattaa muistaa, ettei ruokaa kuulu kypsentää liekeissä, vaan onnistuneen lopputuloksen lähtökohtana on vasta kuuma hiillos.

- Jos ruoka kuitenkin vahingossa pääsee kärventymään, ei koko apetta tarvitse kumota bioastiaan. Terveydelle vaaralliset palaneet osat pitää rapsuttaa kuitenkin pois, Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Ulla Rauramo muistuttaa.

Grillausturvallisuus on hyvä muistaa etenkin nuotiolla. Paras paikka nuotiolle on joko hiekalla tai kivien päällä, ja sytykkeenä voi käyttää tavallisen puun ja hiilien lisäksi myös risuja. Kävyt on kuitenkin paras jättää luontoon, sillä sekä niistä että painekyllästetystä puusta syntyy palaessa terveydelle haitallisia aineita. Sytytysnestettä ei saa koskaan lisätä palavaan grilliin tai nuotioon.

- Kannattaa myös muistaa, että rasvaiset marinadit leimahtavat melkoiseen liekkiin, jos ne pääsevät syttymään. Pienet lieskat voi sammuttaa vedellä, isot tukahduttamalla. Vesiämpäri onkin syytä pitää grillin vieressä vaikka maasto ei olisikaan rutikuiva.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näin grillaat leipää

Tee tarvittavat levitteet jo kotona valmiiksi. Öljypohjaisina ne säilyvät pilaantumattomana lämpimässäkin muutaman tunnin ja jääkaapissa useamman päivän.

Folioranskis (4:lle)

1 kpl ranskanleipää tai vastaava10 rkl kevytlevitettä(3 valkosipulin kynttä)runsaasti rucola- tai persiljasilppuaalumiinifoliota

1. Puserra kevytlevitteeseen valkosipulin kynnet ja lisää seokseen rucola- tai persiljasilppu.
2. Leikkaa leipä viipaleiksi, muttei ihan pohjaan asti, jotta leipä pysyy kokonaisena.
3. Raota viipaleiden välejä varovasti ja voitele joka toinen väli maustelevitteellä. Näin saat grillauksen jälkeen sandwichimäisen leivän, jossa täytettä on vain sisällä. Jos Sinua ei haittaa sormien sotkeutuminen, voitele jokainen väli.
4. Kiedo leipä kaksinkertaiseen folioon ja siirrä grilliin.
5. Grillaa pakettia miedolla lämmöllä 20–30 min välillä käännellen.
6. Avaa käärö ja leikkaa leipä kaksoisviipaleiksi niin, että täyte jää viipaleiden väliin.
7. Nauti!

Sämpyläkätköt (4:lle)

4 isoa sämpylää
8 pientä herkkusientä tai 4 portobello-herkkusientä
4 pekoniviipaletta
1 tl mantelipestoa

Mantelipesto
1 iso nippu tuoretta basilikaa
1 rkl jauhettua mantelia
2 rkl parmesan-juustoa
2 valkosipulin kynttä
mustapippuria
(suolaa)
1 dl rypsiöljyä

Tee ensin mantelipesto:
1. Sekoita tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa basilika ja muut aineet, paitsi öljy.
2. Lisää öljy ohuena nauhana.
3. Mantelipesto maistuu hyvältä muidenkin leipien päällä.

Ryhdy sitten grillaamaan:
1. Leikkaa sämpylöihin lakki laskiaispullien tapaan ja koverra alaosaan sellaine kolo, että sienet mahtuvat siihen grillauksen jälkeen. Sisuksen voit mutustella ensi nälkääsi odotellessasi sämpyläkääröjen valmistumista.
2. Kiedo pekoni sienten ympärille ja grillaa. Paketti on valmis, kun pekoni on paistunut rapeaksi. Varo, ettei pekonista valuva rasva syty palamaan.
3. Grillaa myös sämpylöiden molemmat puolet. Huomaa, että ohuet kannet palavat helposti.
4. Sipaise sämpyläkolojen pohjalle pestoa ja siirrä päälle grillatut sienet. Peitä kannella.
5. Nauti!

Rukiiset tomaatit ja sipulit (4:lle)

8 palaa viipaloitua ruisleipää tai valmiita paloja
1 rkl rypsiöljyä
4 pienehköä tomaattia puolikkaina
2 sipulia paksuhkoina renkaina
rypsiöljyä
mustapippuria
1. Grillaa tomaatinpuolikkaita molemmilta puolilta miedolla lämmöllä.
2. Voitele sipulirenkaita kevyesti öljyllä ja grillaa miedolla lämmöllä, kääntele välillä.
3. Grillaa samanaikaisesti ruisviipaleita kevyesti molemmilta puolilta.
4. Tiputtele grillatuille leiville vähän öljyä.
5. Nosta tomaatin puolikkaat neljälle leivälle ja sipulirenkaat lopuille neljälle.
6. Ripottele päälle mustapippuria (myllystä).
7. Nauti kahdesta eri makuisesta grillirukiista.

Omenasandwichit (4:lle)

8 viipaletta täysjyväpaahtoleipää tai pikkurieskaa
1 omena paksuhkoina viipaleina
4 viipaletta emmental-juustoa tai sulatejuustoa

1. Asettele neljän leivän päälle ensin omenaviipaleet ja niiden päälle juustoviipaleet siten, että juusto pysyy leipien reunojen sisäpuolella.
2. Laita toiset neljä viipaletta kansiksi.
3. Grillaa sandwichejä miedolla lämmöllä molemmin puolin niin kauan, että juusto ehtii sulaa.
4. Nauti!

Kasviskarjalanpiirakat (4:lle)

4 ruiskuorista karjalanpiirakkaa
4-6 rkl porkkana-munalevitettä
1-2 kapeaa kesäkurpitsaa
1 rkl rypsiöljyä
mustapippuria
basilikaa tai muuta yrttiä

Porkkana-munalevite

100 g porkkanoita ohuina viipaleinavettä
1 kovaksi keitetty kananmuna
noin 20 g levitettä (60 %)
ripaus suolaa
mustapippuria

Valmista ensin porkkana-munalevite:

1. Keitä porkkanat kattilassa pienessä vesitilkassa noin 10 min kannella peitettynä.
2. Soseuta porkkanat hienoksi muusinuijalla tai sauvasekoittimella.
3. Jäähdytä kylmäksi ja lisää joukkoon haarukalla hienonnettu kananmuna ja levite.
4. Mausta mustapippurilla (myllystä) ja lisää ripaus suolaa. Sekoita hyvin. Porkkana-munalevite maistuu hyvälle minkä tahansa leivän päällä.

Jatka sitten grillaushommia:

1. Leikkaa kesäkurpitsat pitkittäin noin ½ cm viipaleiksi. Voitele kevyesti öljyllä.
2. Grillaa viipaleita miedolla lämmöllä muutaman kerran kääntäen, kunnes ne tuntuvat pehmeiltä, muttei lötköiltä.
3. Grillaa karjalanpiirakoita hetki kummaltakin puolelta ja levitä päälle porkkana-munavoita.
4. Nosta pinnalle kaksinkerroin taitetut, grillatut kesäkurpitsat.
5. Mausta mustapippurilla (myllystä) ja koristele basilikalla tai muulla yrtillä.
6. Nauti lämpimänä!


Artikkelin on tuottanut Leipätiedotus ry.

 

Katso myös

Uusimmat videot