Laadukaskaan koru ei kestä ikuisesti käytössä, ellei siitä pidä huolta. Korun säännöllisellä huollolla ja oikealla säilytyksellä se kuitenkin voi kestää kauniina sukupolvelta toiselle. Ratkaiseva tekijä korun käyttöikään on myös arjen tavoilla. Kannattaako saunaan mennä sormus nimettömässä tai voiko hiuslakkaa suihkia helmet kaulassa? Laadukas koru kestää sukupolvelta toiselle, mutta myös korun omistajalla on suuri vaikutus siihen, millaisena. Arkikäytössä koru likaantuu ja sen hohto himmenee.
– Äidiltä tyttärelle kestää parhaiten sellainen koru, jota on säännöllisesti hoidettu, puhdistettu ja tarvittaessa korjattu. Oikein säilytetty koru kestää myös huomattavasti pidemmän aikaa, eikä korun laatukaan ole yhdentekevää, Kalevala Korun tuotepäällikkö Mari Kotka neuvoo.
Laadukkaan korun tunnistaa monista eri tekijöistä. Yksi olennainen asia on korun valmistusmateriaali ja se, onko siinä käytetty aitoja kiviä vai jäljitelmiä. Laatu syntyy myös vahvasta ja hyvästä designista sekä varsinaisen työn laadusta; eli huolellisuudesta ja viimeistelystä.
– Minusta laatua on myös se, että korua voi korjata ja siihen saa korjausapua kultasepänliikkeestä, tai korun voi lähettää sen valmistajalle. Valmistajalta saa hyviä neuvoja ja ohjeita korun huoltoon ja käyttöön.
Viikoittainen puhdistus ja vuosittainen huolto Usealta korun ystävältä unohtuu helposti, että aktiivisessa arkikäytössä olevia koruja pitäisi huoltaa jatkuvasti, jotta käyttöikä pitenee.
– Yksinkertainen kotikonsti on pestä korut lämpimällä vedellä käyttäen mietoa astianpesuainetta. Vesipesu on erittäin hyvä ja sopii lähes kaikille kulta- ja hopeakoruille. Myös jalokivet tykkäävät kovasti pesusta.
Yksittäisillä arkikonsteilla on myös olennainen merkitys korujen kuntoon.
– Korut pitäisi muistaa riisua ennen kuin alkaa siivota, laittaa ruokaa, leipoa, saunoa, uida tai urheilla. Naisten pitäisi pukea korut ylle vasta meikkauksen sekä hiuslakan ja hajuveden suihkauttamisen jälkeen, Kotka tietää.
– Kerran vuodessa kultasepänliikkeessä kannattaa huollattaa niitä koruja, joita käyttää usein. Ammattilainen tarkistaa kivien kiinnitykset ja puhdistaa sekä kiillottaa korut perusteellisesti. Tarvittaessa hän antaa myös korjaussuositukset.
Oikeanlaisella säilytyksellä valmiina kesään Korurasia on mainio säilytyspaikka koruille silloin, kun se on riittävän iso, eivätkä korut pääse naarmuttamaan toisiaan. Kuitenkin erityisen herkät materiaalit, esimerkiksi helmet, ovat sellaisia, jotka pitäisi kietoa aina silkkiin. Silloin ne pysyvät kauniina pitkään.
Kaulaketjuille puolestaan paras säilytyspaikka on kaulan muotoa jäljittelevä teline, jossa ketjut pääsevät lepäämään. Vaakatasossa pitäisi säilyttää sellaiset korut, joissa on raskas riipusosa.
– Rasia, johon koru on alun perin pakattu, on myös hyvä tapa säilyttää korua, Kotka kertoo.
Kesällä moni kaivaa korurasian uumenista näyttäviä koruja. Vaatekerroksen vähentyessä pääsevät korutkin enemmän oikeuksiinsa. Selkeitä kesäkoruja ovat erilaiset nilkkaketjut.
– Kun vaatetus keventyy, esimerkiksi sormukset ja rannekorut pääsevät paremmin esiin. Sormuksiakaan käyttäessä ei tarvitse enää miettiä, mahtuuko se hanskan sisälle, vaan voi reippaasti valita näyttäviä ja isoja sormuksia. Koko kesää ei kannata käyttää samaa korua, sillä aurinkopäivien jälkeen esimerkiksi kaulalla voi odottaa huomattava rusketusraja, Kalevala Korun tuotepäällikkö Kotka sanoo.
Artikkelin on tuottanut Kalevala Koru.