Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Ilmiöt
Takaisin

18.4.2010

Kilpailut parantavat aikakauslehtien tasoa

Suomessa ilmestyy reilusti yli 3000 aikakauslehteä, joista jokaiselle riittää iso määrä lukijoita. Lukijoiden määrä on viime vuonna kasvanut reippaasti, mikä alalla laitetaan laadukkaan sisällön piikkiin. Laatua pyritään vahvistamaan entisestään vuosittaisella Aikakauslehtikilpailulla, jossa palkitaan alan parhaita. Palkinnoilla annetaan tunnustusta lehtien tekijöille, jotka jäävät usein vähälle huomiolle.

Lähes jokaisella toimialalla jaetaan erilaisia palkintoja, joiden tarkoituksena on kannustaa alan tekijöitä työssään, ja nostaa koko alan profiilia. Aikakauslehtimaailmassa järjestetään vuosittain Aikakauslehtikilpailu, jossa palkitaan alan parhaita. Alan ammattilaisten mielestä palkinnot antavat aikakauslehdille positiivista nostetta.

- Kilpailu on vaikuttanut koko alan kehittymiseen. Esimerkiksi viime vuonna saimme taantumasta huolimatta jopa 350 000 uutta lukijaa, minkä uskon johtuvan lehtien kehittyneestä sisällöstä, toteaa Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo.

Juuri sisältö saa lukijan ottamaan lehden käteensä ja ennen kaikkea tarttumaan samaan lehteen vielä toistekin. Sekä yksittäiset lehdet että koko ala nousevat ja kaatuvan sisällön mukana. Netin ei pelätä jyräävän painettua lehteä, vaan tulevaisuus näyttää positiiviselta.

- Netti on meille hyvä kumppani, joka täydentää painettua lehteä. Lukijat luovat aikakauslehtiin kuitenkin pitkiä ja ainutlaatuisia suhteita, joihin tarvitaan nimenomaan se paperinen lehti. Viime vuoden tulos osoittaa, että aikakauslehdellä on merkittävä paikka mediamaailmassa, sillä se tarjoaa rauhallisia lukuhetkiä ihmisille, jotka ovat koko ajan verkossa online. Erityisesti nuorten mielestä oma hetki lehden parissa on tärkeä.

Julkinen tunnustus tekijöille


Koko alan lisäksi kilpailulla on suuri merkitys myös palkinnonsaajille itselleen. Palkinnot tsemppaavat tekijöitä tekemään entistä parempaa työtä, ja tarjoavat tunnustuksen ohella myös huomiota.

- Kaikki ihmiset näyttävät olevan enemmän tai vähemmän kilpailuhenkisiä, ja me haluamme kilpailuhenkisiä ihmisiä erityisesti aikakauslehtialalle, sillä sitä kautta koko ala kehittyy. Toisaalta haluamme myös antaa julkisen tunnustuksen lehtien tekijöille, jotka jäävät usein ilman huomiota, Itävuo sanoo.

Aikakauslehtikilpailussa palkitaan myös niitä tekijöitä, jotka eivät välttämättä näy lukijoille asti edes nimenä lehden sivuilla. Kirjoittavan toimittajan, pääkirjoituksen tekijän ja kuvaajan lisäksi palkitaan myös paras taittaja ja paras tiimi. Lisäksi omat palkintonsa saavat myös vuoden mainostaja, aikakauslehtimainos sekä mediamyyjä.

- Olemme vuosien mittaan huomanneet, että palkinnon saaminen on todella tärkeä tunnustus. Voittoisa tiimi, lehtitalo tai lehti voi iloita pitkään, kun se saa kunniakirjan seinälleen.

Vuoden 2009 voittajat Aikakauslehtikilpailussa
Aikakauslehtikilpailun voittajat palkittiin huhtikuun puolivälissä järjestetyssä suuressa Aikakausmediagaalassa. Kahdeksan varsinaisen sarjan lisäksi jaettiin myös muutamia erikoismainintoja.
- Vuoden 2009 kirjoittava toimittaja: Ulla Ahvenlahti, Kodin Kuvalehti
- Vuoden 2009 tuomariston erityismaininta kirjoittavalle toimittajalle: Virpi Salmi, Me Naiset
- Vuoden 2009 pääkirjoituksen tekijä: Anna-Liisa Lilius, Talouselämä
- Vuoden 2009 aikakauslehtikuvaaja: Kristiina Kurronen, Kaksplus
- Vuoden 2009 taittaja / taittotiimi: Katju Aro, Toimi
- Vuoden 2009 toimitustiimi: Toimi
- Vuoden 2009 aikakauslehtimainos: Mandatum Lifen Rahat ja henki

- Vuoden 2009 erikoisratkaisu: Syöpäyhdistys, Käry
- Vuoden 2009 mainostaja: Unilever Finland
- Vuoden 2009 mediamyyjä: Riikka Reunanen, A-lehdet

Katso myös

Uusimmat videot