Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

18.5.2009

Kääretortun uudet vaatteet

Tämän päivän kotileipuri leipoo mielellään, mutta haluaa sen tapahtuvan vaivattomasti ja nopeasti. Nyt halutaan kokeilla uutta ja vanhoja leivontaohjeita onkin helppo muunnella valmiiksi maustetuilla tuotteilla ja uudenlaisilla raaka-aineilla.

Monet vanhat klassikkoleivonnaiset ovat tulleet meille takaisin osittain siksi, että niitä on erittäin helppo muunnella nykypäivään sopiviksi. Amerikkalaiset juustokakut ovat jälleen suosittuja, samoin myös erilaiset kääretortut.

- Tämän päivän kotileipuri on hyvin innovatiivinen ja halukas kokeilemaan uutta. Hän haluaa myös, että reseptissä olisi jotakin uutta ja eksoottista, esimerkiksi tuulahdus Välimeren maista tai Etelä-Amerikasta. Kotona halutaan leipoa herkullista, mutta sellaista, joka on helppoa sekä mutkatonta valmistaa, Marttaliiton kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen kertoo.

Nykypäivän trendi on kevyttuotteet, sillä yhä useampi meistä haluaa herkutella kevyemmin.

– Tärkeintä on kuitenkin se, että leivonnainen maistuu hyvälle.

Perinteitä muunnellen

Uudenlaiset tuotteet päivittäistavarakaupoissa mahdollistavat sen, että perinteisiä leivonnaisia voi muunnella erittäin kätevästi. Leipomisen aloittamisen kynnys on madaltunut aloittelijankin jalkojen edessä.

- Valmiiksi maustetut tuotteet helpottavat leivontaa ja alentavat kynnystä uusien juttujen ja leivontaohjeiden kokeiluun. Internetistäkin löytyy paljon ohjeita, joissa on käytetty valmiiksi maustettuja elintarvikkeita uudella tavalla. Markkinoille on tullut keittokirjoja, joissa on paljon uudelleen kehitettyjä ja muunneltuja ohjeita perinteisistä klassikkoleivonnaisista, Hopsu-Neuvonen valaisee.

Leipiä, kääretorttuja, pikkuleivoksia ja kakkuja voi muunnella nykypäivään sopiviksi. Kääretorttu kääntyy uudenlaiseksi kätevästi, kun sen väliin sujauttaa maustettua rahkaa.

Päälle voi sipaista vielä esimerkiksi tavallista tai valmiiksi maustettua kermaa vaahdotettuna. Rahkan hyvä puoli on keveys; kun kermasta osan korvaa rahkalla, on leivonnainen kevyempi, rakenne napakampi ja kuorrutuksissa myös kestävämpi. Myös erilaiset tuorejuustot muuntelevat perinteistä kääretorttureseptiä nokkelasti.

Leivällekin saa erilaista makua jauhoja ja jauhoseoksia vaihtamalla ja leivän koristelemiseen voi käyttää erilaisia siemeniä. Makeissa leivonnaisissa on helppo käyttää valmiiksi maustettuja rahkoja tai kermoja ja muita vastaavia tuotteita.

- Aamuista kaurapuuroakin voi käyttää erilaisiin rieskoihin ja myös tähteeksi jäänyttä perunamuussia voi tuikata leipätaikinan sekaan.
Nykyään leipominen onnistuu myös kätevästi esimerkiksi ilman uunia, vaikkapa kesämökillä.

- Klassiset hyytelökakut ovat suosituimpia ilman uunia valmistettavista leivonnaisista. Valmiin kakkupohjan päälle voi laittaa kermavaahtoa tai jotakin muuta täytettä ja hyydyttää sitä liivatteella. Myös erilaiset keksimurupohjat ovat tosi hyviä ja helppoja käyttää ilman uunia, samoin hapankorpuista saa suolaisiin piirakoihin oikein hyvän pohjan, Hopsu-Neuvonen kertoo.

Yhdessäoloa perheen kanssa

Leipominen on mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa ja lapset sekä aikuiset näkevät lopputuloksen heti. Lisäksi leipominen on keittiöterapiaa parhaimmillaan. Itse tekeminen on myös taloudellisempaa kuin valmiiden tuotteiden ostaminen. Erilaiset ruokarajoitteet ja allergiat, esimerkiksi laktoosi-intoleranssi ja gluteenittomuus, ovat myös lisänneet kotileivonnan suosiota.

Monet klassikkoleivonnaiset syntyivät silloin, kun reseptejä oli kuluttajien käytössä vähemmän, esimerkiksi 60-luvun suosikki Brita-torttu. Nyt ohjeita on saatavilla monesta eri paikasta ja muun muassa internetissä on paljon erilaisia leivontaohjeblogeja. Onkin paljon haasteellisempaa löytää nykypäivänä sellainen resepti, joka jäisi elämään seuraaville sukupolville.

- Reseptin pitää olla sellainen, johon liittyy joku tarina; sen pitää liittyä johonkin julkisuuden henkilöön tai vaikuttajaihmiseen niin kuin aiemminkin. Se voi myös olla jonkun ulkomaalaisen keittiön klassikko, sellainen joka on rantautunut Suomeen ja jäänyt elämään. Sen kuitenkin pitää olla kohtuullisen kevyt ja helppo valmistaa, Hopsu-Neuvonen tuumaa.

Faktaa:
- Valio on julkaissut Leivotaan lämpimäisiä -kirjan
- Kirjassa on ohjeita monipuolisesti: leipiä, sämpylöitä, suolaisia piiraita, makeita torttuja, pullia, pikkuleipiä, kahvi- ja täytekakkuja sekä trendikkäitä leivonnaisia eri puolilta maailmaa.
- Ohjeita löytyy myös laktoosittomia ja gluteenittomia leivonnaisia kaipaaville.
- Ohjeiden lisäksi kirjassa on leipomisvinkkejä sekä tietoa leivonnassa tarvittavista raaka-aineista.
- Kirjoja voi tilata www.valio.fi -> Tilauspiste tai puhelimitse 0205 388747.
- Valion kuluttajapalvelu puh 0800 0825 (ma-pe 9-15).

Katso myös

Uusimmat videot