Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

16.12.2010

Joulupöytään herkkuja allergiat huomioiden

Mitä enemmän kattaa joulupöytään lautasia, sitä todennäköisemmin joutuu myös huomioimaan erilaisia ruoka-ainerajoituksia. Allergian vuoksi ei kuitenkaan kannata jättää mitään valmistamatta, vaan pöytään voi valita kaikille sopivia herkkuja. Tuttujen ohjeiden muuntelun lisäksi voi kokeilla ihan uusia reseptejä.

Nyt on hyvä aika alkaa miettiä tulevan joulupöydän antimia, sillä pukki kolkuttaa pian jo ovella. Oman perheen ruoka-ainerajoitukset ja allergiat ovat hyvin tiedossa, mutta kun joulupöytään kutsutaan enemmän vieraita, saattaa ruokien valinta aiheuttaa haasteita. Joillakin vierailla voi olla sellaisia ruoka-ainerajoituksia, joita ei ole ennen joutunut huomioimaan ruokaa laittaessa.

– Aivan aluksi on luonnollisesti varmistettava vierailta heidän ruoka-ainerajoituksensa, jotka toki vieraatkin yleensä muistavat itse mainita. Sen jälkeen pyritään valmistamaan kaikki ruuat siten, että mahdollisimman moni ruokalaji sopisi useammalle syöjälle, Valion keittiömestari Jani Lamminperä toteaa.

Kaikki ruuat onnistuvat laktoosittomina

Suomalaisten yleisimmät kiusat lienevät laktoosi-intoleranssi, keliakia sekä pähkinä- ja kala-allergia. Monet joulupöydän antimet voi kuitenkin onneksi valmistaa helposti nämä huomioiden.

Esimerkiksi laktoosi-intolerantikkoja silmällä pitäen voi kaikki ruuat valmistaa täysin laktoosittomina. Laktoosittomia ja vähälaktoosisia tuotteita on hyvin kauppojen valikoimissa, ja keittiötontun kannattaa myös pitää mielessä, että esimerkiksi kypsytetyt juustot ovat laktoosittomia.

– Laktoosittomien valmisteiden käytössä ei tarvitse huomioida mitään erityistä, ja niiden makukin on ihan samanlainen kuin laktoosia sisältävien tuotteiden, Lamminperä kertoo.

Korvaa kalat riistalla ja linnuilla

Keliaakikkoa varten ohran, rukiin ja vehnän pois jättäminen ruuista onnistuu sekin helposti, kun vilkaisee pakkausselosteet tarkkaan ja on ruokaa valmistaessa huolellinen. Gluteenitonta ruokaa ei saa valmistaa samoilla veitsillä ja leikkuulaudoilla kuin muuta ruokaa.

– Gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle pienikin gluteenimäärä voi olla vaarallista. Varsinkin ensimmäistä kertaa gluteenitonta ruokaa tehdessä on ruoanlaittajan oltava todella tarkkana.

Monet jouluruuat kuorrutetaan korppujauhoilla, ja niistä gluteeniton vaihtoehto sopii luonnollisesti myös keliaakikolle. Kauppojen hyllyillä on gluteenittomia tuotteita valikoimissa, ja esimerkiksi gluteenittomia joulupipareita voi tarjota vaikkapa kaikille vieraille, sillä niiden maussa ei ole suurta eroa tavallisiin piparkakkuihin verrattuna.

Monenlaiset kalaherkut kuuluvat lähes jokaiseen joulupöytään. Kala-allergikon voi huomioida valmistamalla alkupaloja esimerkiksi porosta tai riistasta.

– Pienriista ja linnut ovat mainioita alkupaloja muillekin kuin kala- ja äyriäisallergisille. Niistä voi valmistaa vaikka hyytelöitä tai erilaisia pateita, Lamminperä neuvoo.



Janin joulureseptit:

Jouluinen sinihomejuusto-porkkanavuoka
noin 15 - 20 annosta

 
  Jouluinen sinihomejuusto-porkkanavuoka; kuva Valio


1 kg porkkanoita
200 g juuriselleriä
2 sipulia
vettä
2 pussia (150 g) sinihomejuustomurua
2 rkl hunajaa tai vaaleaa siirappia
1 tl anista
2 tl paprikajauhetta
1/2 - 1 tl suolaa

2 munaa
1/2 prk (1 dl) laktoositonta ruokakermaa

Pinnalle gluteenittomia korppujauhoja

Kuori ja paloittele kasvikset. Lisää ne kattilaan ja mittaa vettä päälle sen verran että kasvikset juuri peittyvät. Keitä kypsiksi. Kaada keitinvesi pois, mutta ota n. 1 dl talteen.

Lisää kasvisten joukkoon muut ainekset ja soseuta tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hiukan keitinlientä. Tarkista maku. Kaada seos yhteen tai kahteen voideltuun vuokaan. Kuvioi pintaa ja ripottele päälle korppujauhoa.

Paista 175 asteessa 1-1,5 tuntia, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Tarjoa joulukinkun tai -kalkkunan kanssa.

VINKKI
Ruoan voi pakastaa.

Raejuusto-savuporohyytelö
noin 10 annosta


3 liivatelehteä
50 g purjoa
100 g kylmäsavuporoa
1 prk (200 g)laktoositonta raejuustoa
mustapippuria myllystä
1 dl persiljaa
2 dl laktoositonta vispikermaa
2 rkl sitruunamehua

Koristeluun
salaatinlehtiä
2 dl kirsikkatomaatteja

Laita liivatelehdet kylmään, runsaaseen veteen pehmentymään.

Huuhdo ja hienonna purjo. Hienonna savuporo monitoimikoneella tai sauvasekoittimella tai leikkaa veitsellä aivan pieniksi paloiksi.

Yhdistä purjo, poronliha, raejuusto, mustapippuri ja hienonnettu persilja.

Vatkaa kerma. Lisää vaahto muihin aineisiin. Purista liivatelehdistä vesi. Liuota ne kiehuvaan kuumaan sitruunamehuun. Lisää seos ohuena nauhana hyytelöaineisiin.
Kaada seos tuorekelmulla vuorattuun rengasvuokaan.

Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 - 5 tuntia.

Kumoa salaattipedille. Koristele kirsikkatomaateilla. Tarjoa buffetpöydässä hapankorppujen, ruisleivän tai keitettyjen perunoiden kanssa.

Luumurahka
noin 6 annosta

  
  


1 prk (300 g) luumumarmeladia
1 prk (200 g) laktoositonta rahkaa
2 dl laktoositonta vispikermaa

Koristeeksi
puolukoita, gluteenittomia piparin muruja tai luumusuikaleita

Sekoita luumumarmeladi ja rahka. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Annostele tarjoilumaljoihin. Koristele.


Katso aiheeseen liittyvä video tästä

 

Artikkelin on tuottanut Valio.

Katso myös

Uusimmat videot