Joulu on perhejuhla, jossa tärkeässä roolissa ovat joulupöydän runsaat antimet. Parhaita reseptejä kerätään sukulaisilta, ja ruokia valmistetaan hyvissä ajoin. Erilaiset ruoka-ainerajoitukset, esimerkiksi laktoosi-intoleranssi, on kuitenkin otettava huomioon ruoanvalmistuksessa, jos joulupöydässä istuu laktoosi välttävä henkilö. Perinneruokia voi myös muunnella monin tavoin nykypäivän ruokatrendeillä höystetyiksi. Suuri osa joulun tunnelmaa rakentuu jouluherkkujen tuoksujen ja makujen ympärille. Mikäli joulupöytään istuu useampia sukulaisia ja ystäviä, voi vieraiden ruoka-aineallergioiden ja rajoituksien huomioiminen olla keittiövastaavalle työlästä. Kotikokki voi kuitenkin olla melko varma siitä, että mitä enemmän ruokailijoita joulupöydässä istuu, sitä todennäköisemmin joku heistä ei voi syödä laktoosia sisältäviä ruokia.
– Lähes joka viides suomalainen kärsii laktoosi-intoleranssista. Eli paljon helpommalla pääsee ja pettymyksiltä selviää, kun valmistaa ruoat laktoosittomina. Kaikki laatikot ja jälkiruoat onnistuvat hyvin vaihtamalla voin ja kerman vähälaktoosisiksi tai täysin laktoosittomiksi tuotteiksi, Valion keittiömestari Jani Lamminperä neuvoo.
Maidon ravintoaineita saa laktoosittomistakin tuotteistaLaktoosittomat tuotteet toimivat ruoanvalmistuksessa samalla tavoin kuin laktoosia sisältävätkin tuotteet.
– Jotkut niistä toimivat ruoanvalmistuksessa jopa paremmin, esimerkiksi oman kokemukseni mukaan laktoositon maitojuoma ei pala pohjaan yhtä helposti kuin tavallinen maito, Lamminperä mainitsee.
Laktoosittomia tuotteita käyttäessä voi olla varma myös siitä, että saa kaikki maidon sisältämät ravintoaineet.
– Jos ei käytä maitoa laisinkaan, on D-vitamiinin ja kalsiumin saanti vähäistä. Ne ovat erittäin tärkeitä ravintoaineita. Laktoosittomissa ja vähälaktoosisissa tuotteissa on kuitenkin kaikki samat ravintoaineet kuin tavallisessakin maidossa.
Perinneruokia voi muunnellaJouluna vahvat perinteet ovat tärkeitä, ja vuosittain pöydästä löytyvätkin samat, tutut herkut, joiden reseptit on ehkä peritty jo isovanhemmilta. Mikäli ruokiin kaipaa kuitenkin pientä vaihtelua – mutta perinteitä kunnioittaen –, voi resepteihin hakea uusia tuulahduksia nykypäivän ruokatrendeistä. Jouluherkut voi tehdä esimerkiksi valitsemalla vähärasvaisia tai luomutuotteita.
– Perinneruokia voi muunnella mielikuvitusta käyttäen. Tänä vuonnahan voisi vaikka tehdä perunalaatikon tapaisen bataattilaatikon tai esimerkiksi glögihyytelön, joka asetetaan kylmäsavulohirullan päälle leivälle, Valion keittiömestari Jani Lamminperä sanoo.
Suomessa jouluherkut ovat pääosin samanlaisia koko maassa, mutta joitakin alueellisia eroja saattaa löytyä.
– Esimerkiksi länsirannikolla syödään muita enemmän kalaruokia, kun taas Itä-Suomessa joulupöytään valmistetaan paljon pataruokia, Lamminperä kertoo.
Bataattisoselaatikko
4 - 6 annosta
500 g bataattia
4 dl vettä
1 tl suolaa
1 prk Valio laktoositon ruokakermaa
2 rkl laktoosittomia korppujauhoja
1 muna
2 rkl vaaleaa siirappia
ripaus valkopippuria
1/2 tl kanelia
Pinnalle
2 rkl laktoosittomia korppujauhoja
Kuori bataatit. Paloittele ne pieniksi paloiksi. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi kannen alla. Soseuta keitinliemineen. Lisää ruokakerma, korppujauhot, muna, siirappi sekä mausteet. Kaada voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Kypsennä 175 asteessa n. 1 tunti. Tarjoa esim. kinkun kanssa.
Glögirusinat ja rahkavaahto
 |
| |
6-8 annosta
1 pussi (227 g) rusinoita
6 dl Valio punaista tai vaaleaa glögiä
2 rkl perunajauhoja
1 prk (250 g) Valio laktoositon maitorahkaa
1/2 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua
2 dl Valio laktoositon vispikermaa
kanelia
Pane rusinat ja glögi kattilaan. Kuumenna ja anna kiehua alhaisella lämmöllä 10 min. Lisää lopussa pieneen vesimäärään sekoitettu perunajauho samalla sekoittaen. Kun kiisseli kiehahtaa, nosta kattila levyltä. Ripota pinnalle sokeria ja jäähdytä kylmäksi esim. nostamalla kattila kylmävesialtaaseen. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja sitruunamehu sekä vaahdotettu kerma. Kerrostele ainekset annosmaljoihin ja ripota päälle kanelia. Tarjoa heti. VINKKI Voit lisätä kiehuvaan liemeen n. 1/2 dl tummaa rommia, jos haluat.
Glögihyytelöity lohi
6 annosta
200 g graavisuolattua kirjolohta tai lohta
mustapippuria myllystä
100 g kirjolohen mätiä
1 ruukku rucolaa
1 prk (120 g) Valio smetanaa
Glögihyytelö
3 liivatelehteä
2 dl Valio vaaleaa glögiä
1 rkl sitruunamehua
Tarjoiluun
sitruunalohkoja
Tee ensin glögihyytelö: Liota liivatelehtiä 5 min kylmässä vedessä. Kiehauta glögi-sitruunamehuseos kattilassa. Purista liivatteista vesi. Liuota ne kuuman glögin joukkoon. Kaada glögi vuoan pohjalle siten, että muodostuu n. 2 cm:n kerros. Peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa.
Levitä lohiviipaleet vadille ohueksi kerrokseksi. Jauha pinnalle mustapippuria. Nostele päälle pestyä ja kuivattua rucolaa.
Valuta mäti siivilässä. Vatkaa smetana kiinteäksi vaahdoksi n. 30 sek ajan. Yhdistä valutettu mäti ja smetana, mausta mustapippurilla. Laita seos tarjolle pieneen kulhoon. Hakkaa glögihyytelö veitsellä pieniksi paloiksi leivinpaperin päällä leikkuulaudalla. Ripota hyytelöpaloja lohen päälle. Lisää vadin reunoille sitruunalohkoja.
Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa kalapöydässä tai alkupalaksi. Artikkelin on tuottanut Valio.