Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

2.12.2009

Jouluherkut: Taivaallinen riisipuuro

Pehmeää ja suussa sulavaa!

Tällä reseptillä valmistettua riisipuuroa myydään vuodesta toiseen Turun joulumarkkinoilla, ja menekki on valtaisa. Puuron salaisuus ei ole raaka-aineissa, vaan tekotavassa ja huikean pitkässä haudutusajassa.

Taivaallinen riisipuuro

50 g voita
3 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1,5 l punaista maitoa
Suolaa

  
  

Sulata voi kattilassa. Lisää vesi, ja kiehauta. Lisää riisit kiehuvaan veteen. Keitä hiljalleen, kunnes vesi on kokonaan imeytynyt riiseihin. Lisää maitoa pikkuhiljaa, noin desi kerrallaan. Odota aina, että maito on imeytynyt riiseihin ennen seuraavaa lisäystä. Puuron tulee olla koko ajan aika paksua, eli nestettä on kattilassa todella vähän kerrallaan. Maito ei myöskään saa viilentää puuroa, eli maidon pitäisi vähintään antaa lämmetä hetki huoneenlämmössä ennen puuron keittoa. Maitoa voi myös lämmittää toisessa kattilassa, josta sitä lisätään pikku hiljaa puuroon.

Sekoita puuroa vähän väliä pohjaa myöten, ettei se pala pohjaan. Puuroa haudutellaan miedolla lämmöllä vähintään kolme, mielellään neljä tuntia. Mausta lopuksi suolalla.

Nauti puuro voisilmällä tai sokerin ja kanelin kera. Puuro maistuu myös luumu- tai marjasopan kanssa.

Lue lisää maukkaita joulureseptejä ja poimi ideat lahjasinappeihin sekä joulukarkkeihin täältä: http://www.nettitelkku.fi/pata-kattila/reseptit/joulu

  
 Itsetehty joululahjaherkku ilahduttaa aidosti.
 

 

Katso myös

Uusimmat videot