Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Ilmiöt
Takaisin

16.9.2009

Huumori pistää illanvieton uusiksi

Stand up -komiikka naurattaa jokaista suomalaista ja se alkaakin olla tuttu taiteenlaji jokaisessa maan kolkassa. Nyt kotimaiseen komiikkaan yhdistetään kuitenkin uutta, sillä vanha talk show -perinne tuodaan komiikan rinnalle. Näyttämölle nousee koomikon lisäksi tv:stä tuttu show musiikkeineen ja vieraineen. Mutta miten jäykäksi mielletty suomalaisyleisö pärjää tällaisessa live-tilanteessa?

Stand up -komiikka on monille suomalaisille tuttua vuosien mittaan. Siitä on tullut koko ajan entistä suositumpaa ja koomikoista on tullut oma ammattiryhmänsä. Nyt perinteiseen komiikkaan tuodaan ihan jotakin uutta maustetta, jota suomalaisilla stand up -klubeilla ei ole aiemmin nähty.
– Järjestämme Comedy Club -esityksiä, joissa ensimmäinen puolisko on perinteistä komiikkaa ja toinen puolisko koostuu talk show´sta sekä musiikkivieraasta, Casino Comedy Clubien isäntä, koomikko Jack Björklund kertoo uudesta, Grand Casino Helsingissä järjestettävästä konseptista.

Illan talk show -vieras tulee lavalle keskustelemaan jostakin päivän polttavasta, mielenkiintoisesta aiheesta. Vieraiden joukossa nähdään ajankohtaisia ihmisiä niin professoreista rakkausvalmentajiin kuin kirjailijoihinkin. Monia elementtejä sisältävä show on esiintyjille haastava. On pidettävä huolta siitä, että esityksen rytmi on nopea ja kohtausten vaihdot sujuvat ongelmitta.
– Jokaisessa show´ssa on myös ajankohtainen musiikkivieras. He edustavat kaikkia musiikin eri tyylilajeja, ajatuksella jokaiselle jotakin.

Mikä meitä naurattaa?

Moni ajattelee, ettei jäyhä suomalainen syty komiikalle. Koomikko Björklund kuitenkin kumoaa ennakkoluuloja nopeasti siitä, etteivätkö suomalaiset osaisi nauraa itselleen tai työkaverilleen.
– Katinkontit, sanon minä! Kyllä suomalainen osaa nauraa siinä missä muutkin.

Vitsien aiheissa ei ole tabuja, vaan joka ikisestä asiasta voi heittää huulta, kunhan sen tekee oikein. Useimmiten ne asiat, joiden ei ajatella olevan hauskoja, ovat kuitenkin eniten nauruhermoja herisyttäviä. Ja päinvastoin, jos klovni yrittää olla hauska, ei se sitä ole.
– Takuuvarmat suomalaisia naurattavat asiat ovat ennakkoluulot, ihmistyypit, naisten ja miesten väliset erot, hyvin arkiset asiat eli elämä ylipäätään. Ei ole sellaista yleisöä, joka ei nauraisi. Mutta jos näin käy, on se koomikon eikä yleisön vika, Björklund sanoo.

Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse pelätä eturiviin istuessaan, että koomikko nappaisi yleisöstä henkilön ja tekisi pilkkaa esimerkiksi tämän ulkoisen olemuksen kustannuksella.
– Jos vaikka jonkun ulkonäköä tai vammaa haukkuu, kääntyy se koomikkoa vastaan. Ei sellainen ole kenenkään mielestä hauskaa, Björklund toteaa.

Vanhat perinteet yhdistyvät

Perinteistä stand up -komiikkaa on nähty televisioissa paljon jo vuosien ajan. Samoin talk show on jo vanha konsepti, joka on aikoinaan tuotu ulkomailta Suomeen. Live-tilanne on kuitenkin aina erityislaatuinen.
– Live-esitys on sama asia, kuin menisi katsomaan bändin keikkaa. Eihän se samalta kuullosta kuin levyllä. Live stand up on interaktiivista, jossa yleisö pääsee mukaan. Se ei ole kotisohvalta katsoessa mahdollista.

Suomessa vitsiä vääntää ammatikseen kolmisenkymmentä stand up -koomikkoa. Osa-aikaisesti komiikan parissa työskentelee moninkertaisesti enemmän ihmisiä. Björklundin mielestä komiikan suosio perustuu yksinkertaisesti siihen, että se naurattaa.
– Ihmisillä on komiikan parissa oikeasti hauskaa. Huumori yhdistää ihmisiä. Yleisössä voi olla samaan aikaan eläkeläisiä ja teinejä, kaikki nauravat samoille jutuille. Stand up -komiikka on nykyään kuin perustarve, samalla lailla kuin syöminen ja juominen, julistaa Casino Comedy -klubin isäntä, koomikko Jack Björklund.

 

Artikkelin on tuottanut Grand Casino

Katso myös

Uusimmat videot