Takaisin 31.3.2010
Erektiolääkkeiden hinnat laskeneet
Erektio-ongelmat ovat olleet perinteisesti vaiettu ja hävetty asia. Kynnys hakeutua lääkärin vastaanotolle on kuitenkin nyt madaltunut, ja lääkkeiden kysynnän kasvu on lisännyt myös tarjontaa. Vapautuneempi hakeutuminen lääkäriin erektio-ongelmien vuoksi näkyy myös tarjolla olevien erektiolääkkeiden ja niiden rinnakkaislääkkeiden valikoimissa.
Erektio-ongelmista kärsii Suomessa noin 300 000 miestä. Vaikka vaivaan onkin tarjolla apua, lääkärin pakeille hakeutuminen ei ole helppo päätös. Aiemmin tilanne on kuitenkin ollut vielä vaikeampi.
- Viime vuosina on ollut havaittavissa selvää muutosta. Nykyään asiasta tiedotetaan ja puhutaan paljon, mikä tekee vastaanotolle lähtemisen aikaisempaa helpommaksi. Mutta liian moni mies istuu vielä kotona kärsimässä, kun ei uskalla mennä lääkäriin, toteaa urologi Timo Hakala Lääkäriasema Pulssista.
Erektiohäiriöt ovat yleisempi ongelma kuin yleisesti kuvitellaan. Niiden taustalla on usein ylipaino, joka tuo tullessaan korkean kolesterolin, verenpainelääkityksen sekä myöhemmin diabeteksen. Toinen iso syy löytyy henkiseltä puolelta: jos erektion suhteen on ollut epäonnistumisia aikaisemmin, asia jää väkisinkin mieleen pyörimään ja vaikuttaa jatkossakin.
- Lääkärille menoa kannattaa harkita siinä vaiheessa, kun kärsii tilanteesta ja esimerkiksi alkaa parisuhteessa vältellä tilanteita, jotka voisivat johtaa yhdyntään. Se on selvä haitta liitolle ja painaa myös miehen itsetuntoa. Henkisen puolen ongelmiin voi löytyä apua keskustelusta kumppanin kanssa. Elimellisiin ongelmiin puolestaan auttaa lääkitys sekä ennaltaehkäisevästi kunnosta huolehtiminen niin, että ylipainoa ei pääse kertymään.
Nettikauppa kuriin hinnanlaskulla?
Vapautuneempi hakeutuminen lääkäriin erektio-ongelmien vuoksi näkyy myös tarjolla olevien erektiolääkkeiden valikoimassa. Markkinoilla on tällä hetkellä tarjolla kolmea vaikuttavaa ainetta, ja lääkkeiden hinnat ovat tulleet rajusti alaspäin.
- Maailman käytetyimmälle erektiohäiriölääkkeelle on nyt saatu myös rinnakkaislääkkeitä. Lääkelaitos on arvioinut ja verrannut niitä alkuperäiseen lääkkeeseen, ja myyntiluvan saaminen on edellyttänyt, että lääkkeet ovat samanarvoisia eli niillä saavutetaan sama vaikutus, kertoo Actavis Oy:n myyntipäällikkö Jari Peltonen.
Samoin kuin muutkin rinnakkaislääkkeet, myös erektiohäiriölääkkeet kuuluvat lääkevaihdon piiriin. Käytännössä lääkevaihto merkitsee sitä, että farmaseutilla on velvollisuus ehdottaa edullisempaa, samanarvoista lääkevalmistetta lääkärin määräämän tilalle.
- Lääkevaihto on meillä totuttu yhdistämään Kela-korvattaviin lääkkeisiin. Erektiohäiriölääkkeissä on kuitenkin hyvin tiukat korvattavuussäännökset ja käytännössä potilaat joutuvat maksamaan lääkkeensä kokonaan itse. Ainoa erityisryhmä ovat selkäydinvammapotilaat, jotka voivat saada peruskorvattavuuden lääkärilausunnon perusteella.
Urologi Timo Hakala pitää apteekista ostettavien erektiohäiriölääkkeiden hinnan alenemista yhtenä apuna laittoman nettikaupan kitkemisessä.
- Nettikaupassa ostajia houkuttelevat helppous ja matalat hinnat. Ongelmana on, että ostajat eivät aina tiedä, mitä saavat: analyysien mukaan nettikauppalääkkeissä on ollut esimerkiksi lattiavahaa ja muita myrkyllisiä aineita. Reseptilääkkeiden hinnanalennuksella voitaisiin saada ihmiset ostamaan mieluummin lääkkeensä turvallisesti apteekista.
Artikkelin on tuottanut Actavis.