Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Asuminen ja rakentaminen
Takaisin

23.12.2008

Ekologinen kivitalo kootaan nopeasti kuin legotalo

Ekologisuus on päivän sana myös pientalorakentamisessa. Massiivirunkoinen kivitalo on yksi ympäristöystävällisimmistä valinnoista, sillä se säästää ympäristön lisäksi myös rakennuttajan kukkaroa. Pystyelementtijärjestelmätalo kohoaa tontille jopa viidessä päivässä katto valmiina, mutta miten se sopii asuinalueille, joissa edellytetään talon ulkopintojen puuverhoilua?

Moni pientalorakentaja haluaa uutta kotiaan suunnitellessaan ottaa huomioon myös ekologisuuden. Lähtökohtana sekä onnistuneelle rakentamiselle että ekologisuudelle on hyvä suunnittelu, jossa otetaan huomioon talon ominaisuuksien lisäksi myös monia muita asioita.

- Koko rakennusprosessissa on kyse muustakin kuin talon materiaalista, rungosta tai merkistä. Talo on kokonaisuus, ja sitä suunnitellessa kannattaa ekologisuuden näkökulmasta ottaa huomioon myös asuinpaikan valinta ja siihen liittyvä matkustaminen, materiaalivalinnat sekä kodinkonevalinnat, sanoo Jämerän johtaja Juha Halttunen.

Pientalon ekologisuuden suhteen talon rungon valinnalla on merkittävä vaikutus. Suurimmassa osassa rungoista käytetään eristettä, muovimateriaalia tai muita materiaaleja, mutta tarjolla on myös yksiaineisia runkoja eli niin sanottuja massiivirunkoja.

- Esimerkiksi kivitalo on jo materiaaliltaan luonnonmukainen, sillä siinä on vettä, kiveä ja kovettamisainetta. Materiaalissa käytetään hyväksi myös metalliteollisuudesta jäävää raaka-ainetta.

Lämmönvarastointikyky säästää sähköä

Kivitalon ekologisuus perustuu ennen kaikkea sen pitkään elinkaareen, jonka vuoksi käyttökustannukset ovat matalia. Kivimateriaali varastoi lämpöä ja tarvittaessa vapauttaa sitä, ja kesällä myös jäähdyttää taloa. Lämmönvarastointikyky näkyy säästönä esimerkiksi sähkölaskussa.

- Uudella pystyelementtijärjestelmällä kivitalon ekologisuus tulee esille myös siinä, että se asennusaika on äärimmäisen nopea. Rakennusvaiheessa ei tule juuri lainkaan rakennusjätettä, joten ympäristöä ei kuormiteta turhaan, Halttunen muistuttaa.

Ekologisuus ei Halttusen mukaan nosta kivitalon hintaa, sillä ekologiset ominaisuudet ovat kivessä jo valmiina. Mahdollisuus nopeaan asennukseen saattaa päinvastoin laskea kivitalon hintaa.

Nopeasta asennuksesta säästöjä

Pientalot ovat perinteisesti yksi- tai puolitoistakerroksisia, mutta pystyelementtijärjestelmällä taloon voi rakentaa jopa kolme tai neljä kerrosta. Rakennuttaja voi halutessaan kustomoida valmiita talomalleja haluamallaan tavalla, tai etsiä valmiiden mallien joukosta mieleisensä.

- Kivitaloon voidaan tehdä myös puuverhoilu, joten sen voi rakentaa myös asuinalueille, joissa puuverhoiltu ulkopinta on kaavamääräyksissä. Tontin suhteen kivitalo ei aseta erityisiä vaatimuksia, vaan se sopii kaikille tonteille, joille voidaan rakentaa pientalo, Jämerän johtaja Juha Halttunen kertoo.

Pystyelementtijärjestelmällä asennettava kivitalo kohoaa tontille nopeasti, sillä se nousee harjakorkeuteensa jopa viidessä päivässä niin, että katto on valmiina ja runko suojassa sateelta. Aikaisempiin asennustapoihin verrattuna pystyelementtijärjestelmä säästää jopa useita työviikkoja, mikä merkitsee rakennuttajalle tuntuvia, jopa kymmenientuhansien eurojen säästöjä.

- Pystyelementtijärjestelmätalo rakennetaan valmiiden perustusten päälle vähän kuin legotalo: perustusten päälle laitetaan legomaisia pystyelementtejä, jotka nostetaan nosturilla paikoilleen. Rakentaminen on hyvin yksinkertaista.



Artikkelin on tuottanut Jämerä-Kivitalot

Katso myös

Uusimmat videot