Vapaa-aika
16.5.2012
Netti-tv: Tuhansia suomalaiseläkeläisiä ulkomailla ilman täyttä terveydenhuollon turvaa
1.12.2008
Auton ikkunoiden ei tarvitse olla aamulla umpijäässä eikä ratin takana tarvitse hytistä kylmästä, vaikka käytössä ei olisikaan sähkötolppaa auton lämmittämiseen. Polttoainekäyttöinen lisälämmitin säästää niin rahaa kuin ympäristöäkin ja tekee ajoteille lähdöstä turvallisempaa ja huomattavasti miellyttävämpää.
Ensimmäisten ajokilometrien aikana moottorin esilämmittäminen säästää sekä polttoainetta että vähentää haitallisia päästöjä. Polttoainekäyttöinen lisälämmitin on kytketty auton vesijärjestelmään ja se ottaa polttoaineen auton omasta tankista. Laite käynnistyy ja lämmittää jäähdytysnesteen noin 70 asteen lämpöiseksi ja syntynyt lämpö siirtyy auton sisälle auton omilla puhaltimilla. Laite on tutkitusti turvallinen.
– Polttoainekäyttöisen lisälämmittimen käyttö säästää polttoainetta kylmäkäynnistykseen verrattuna noin kaksi desilitraa per käyttökerta. Talvitakaisin.fi -sivustolla voi laskea oman autonsa ja kilometrimäärien mukaisesti kuinka paljon säästöä syntyy, Kahan myyntipäällikkö Jari Widerholm kertoo.
Ympäristön- ja rahansäästön lisäksi hyötyinä ovat turvallisuus ja mukavuustekijät, lämmitintä voi käyttää missä tahansa ja milloin vain. Lämmittimellä lämmitetään niin moottori kuin auton sisätilatkin, jolloin näkyvyys heti lähdössä on paras mahdollinen.
– Ikkunat eivät ole jäässä, eikä huurussa. Tämä on erittäin merkittävä turvallisuutta lisäävä tekijä pimeillä teillä, Jari Widerholm muistuttaa.
Valmiina käyttöön
– Yleisimmin polttoainekäyttöisissä lämmittimissä on käytössä ajastin, jolla pystytään ajastamaan lämmittimen käynnistyminen. Mutta saatavana on myös kaukokäynnistimiä, joiden kantama on noin kilometri avomaastossa. Polttoainekäyttöistä lämmintä voi käyttää siis kaikkialla, Jari Widerholm kertoo.
Polttoainekäyttöinen lisälämmitin sopii kaikille, mutta palvelee erityisesti autoilijoita, joilla ei ole käytössään sähkötolppaa auton lämmittämistä varten.
– Lämmitintä kannattaa käyttää aina kun mittari menee alle + 5 asteen. Auton lämmittämiseen kuluu noin 40 minuuttia, pieniä autojen merkki- ja mallikohtaisia eroja saattaa olla. Aivan lyhyillä automatkoilla, lämmitystä ei kannata käyttää pitkiä aikoja. Ajallisesti ajoa tulisi kertyä mielellään vähintään yhtä paljon kuin lämmitykseen on käytetty aikaa. Näin akun varaustila pysyy riittävänä, Jari Widerholm lisää.
Ihanteellinen auton sisälämpötila ajamiseen ja autossa matkustamiseen on yksilöllinen asia. Jari Widerholm pitää autonsa sisälämpötilan noin 20 asteessa, joka on talvella toimiva lämpötila: ei ole liian kuuma eikä vastaavasti liian kylmäkään. Ja ikkunoista näkee taatusti ulos.
Artikkelin on tuottanut Kaha Oy.