Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Ilmiöt
Takaisin

3.3.2009

Asianajajan työ ei ole jenkkisarjojen glamouria

Asianajajan työ Suomessa ei ole jenkkisarjojen kuvaamaa oikeussalidraamaa, vaan suuri osa siitä koostuu arkisesta puurtamisesta tietokoneen ääressä. Jopa puolet juristin ajasta menee arkisessa toimistotyössä. Siksi myös asianajajilla on käytössään oma ohjelmistonsa.

Monille suomalaisille on muodostunut varsin lennokas mielikuva siitä, millaista asianajajan työ on: vauhdikasta, glamourin kuorruttamaa elämää, isoja toimistoja, rahaa ja tärkeitä rikosoikeudenkäyntejä. Todellisuus on kuitenkin toista, sillä isot rikostapaukset ovat harvinaisia ja työ koostuu suurilta osin avioeroista, osituksista, kuolinpesistä ja pikkurikoksista.

- Televisiosarjoissa näytetään paljon muun muassa oikeudenkäynneissä esiintymistä ja asianajajan työ on saatu näyttämään kiinnostavalta ja vaihtelevalta. Tietysti se on sitäkin, mutta iso osa työstä tehdään tietokoneen ääressä puurtaen, sanoo asianajaja Kari Jaatinen.

Puolet ajasta tietokoneen parissa

Asianajajan työ on toisaalta arkista toimistotyötä ja toisaalta haasteellista asiantuntijatyötä. Jaatinen arvioi viettävänsä normaalin työpäivän aikana noin puolet työajasta tietokoneen ääressä ja oikeudenkäynneissäkin kone on mukana muistiinpanojen tutkimista ja tekemistä varten.

- Tässä työssä tarvitaan paljon tietotekniikkaa, sillä sen avulla työtä pystyy tekemään helpommin ja nopeammin. Kaiken voisi jollain tavalla tehdä ilman konettakin, mutta kyllä siinä olisi aika kädetön olo, Jaatinen toteaa.

Tämän päivän työelämän kiivaus aiheuttaa sen, että tietomäärän hallinnointi ilman ohjelmistoa alkaa olla mahdotonta alalla kuin alalla. Asianajotoimistoilla on omat erityisvaatimuksensa ohjelmistojen suhteen. Asianajajille tarkoitetun ohjelmiston kehittäjillä onkin jo parin vuosikymmenen yhteistyökokemus asianajotoimistojen kanssa.

- A&M Juristi-ohjelmisto on pohjimmiltaan laskutusjärjestelmä. Ohjelmisto on toimialakohtainen ratkaisu, jossa on asianajajille tärkeitä erityisominaisuuksia, kertoo ohjelmistotalo Arts & Minds Oy:n toimitusjohtaja Erkki Haaramo.

Ohjelmistolla pystyy hoitamaan helposti ja nopeasti niitä tehtäviä, jotka on välttämätöntä hoitaa. Sillä voi esimerkiksi hallita asiakasrekisteriä ja toimeksiantorekisteriä, kirjata tehtyjä toimenpiteitä ja hoitaa laskutukseen liittyvät asiat.

Arkaluontoisia tietoja ei syötetä nettiin

Asianajajan työ on liikkuvaa ja kiireistä työtä. Verkon yli toimiva ohjelmisto tehostaa ajankäyttöä, kun ei olla toimistolla vaan esimerkiksi työmatkalla tai odottelemassa oikeudenkäynnin alkamista. Tämä taas asettaa suuret vaatimukset tietoturvalle. Vaikka ohjelmistoon ei olekaan tarkoitus syöttää luottamuksellisia tietoja, sen suojaukset ovat samaa tiukkaa luokkaa kuin esimerkiksi verkkopankkiyhteyksien suojaukset. Työtä voidaan kuitenkin tehdä paljon joustavammin, kun ohjelmistoa pystytään käyttämään ajasta ja paikasta riippumatta.



Artikkelin on tuottanut Arts & Minds Oy

Katso myös

Uusimmat videot