Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

Yksityishenkilötkin voivat kilpailuttaa hankintansa - uusi verkkopalvelu auttaa säästämään

7.11.2008

Suuret hankinnat ja ostokset laittavat usein kotitalouksien budjetin sekaisin, ja tuote- ja palveluvalikoimasta halutaan etsiä se edullisin vaihtoehto. Kunnille ja virastoille palveluiden kilpailuttaminen on jo tuttuja myös verkossa, ja nyt vastaava palvelu on tarjolla myös yksityishenkilöille.

Jos esimerkiksi kesän jälkeen edessä on uusien talvirenkaiden ostaminen autoon, perinteinen tapa edullisimpien renkaiden löytämiseen on avata puhelinluettelo ja ryhtyä soittelemaan yrityksiä läpi. Puhelinluetteloa ei kuitenkaan tarvitse enää kaivaa kaapista esiin, sillä markkinoille on tullut uusi verkkopalvelu, jonka kautta yksityishenkilöt voivat kilpailuttaa haluamiaan tuotteita tai palveluita usean eri yrityksen välillä.

- Kilpailutus on tuttu asia julkisella puolella, jossa esimerkiksi kunnat ja virastot joutuvat kilpailuttamaan kaikki hankintansa ennen päätöksentekoa. Yksityishenkilöille palveluiden kilpailuttaminen on perinteisesti ollut työlästä, eikä siihen suunniteltuja maksuttomia palveluita ole aiemmin ollut markkinoilla, toteaa sähköisen median ratkaisuja tarjoavan Directa Oy:n toimitusjohtaja Ville Komppa. Nyt asia on korjattu.

Maksuttomassa verkkopalvelussa voi kilpailuttaa mitä tahansa palveluita riippumatta siitä, minkä suuruisia ne ovat. Suurempien hankintojen kohdalla kilpailutuksesta on kuitenkin eniten hyötyä.

- Esimerkiksi remontointiin, rakentamiseen tai kuljetukseen liittyvät palvelut ovat usein yksityishenkilölle niin hintavia, että ne kannattaa kilpailuttaa. Uskon, että taloudellisesti vähänkin merkittävimmät hankinnat nousevat suosituiksi tässä palvelussa. Tinkiminen ei ole perinteisesti ollut suomalaisten vahvuus, mutta verkossa kilpailutuksen voi tehdä helposti ja kasvottomasti.

Vastaus parissa päivässä

Yksityishenkilöiden hankintojen kilpailuttamiseen tarkoitettu palvelu toimii verkossa osoitteessa www.020300200.com/tarjouspyynnot. Palvelussa on mukana yhteensä noin 50000 suomalaista yritystä, jotka edustavat kaikkia toimialoja, ja joiden toiminta-alue kattaa maantieteellisesti koko Suomen.

Tarjouspyynnön tekemistä varten palvelun käyttäjä antaa kuvauksen haluamastaan tuotteesta tai palvelusta, ja pystyy myös valitsemaan maantieteellisen alueen, jolle haluaa kohdistaa tarjouspyyntönsä. Kun tarjouspyyntö on lähetetty eteenpäin, vastauksia voi alkaa odottamaan parin päivän kuluttua. Tarjouksia odotellessa palvelun käyttäjä saa päivittäin tiedon siitä, mitkä yritykset ovat reagoineet hänen tarjouspyyntöönsä.

- Palvelu toimii kohtuullisen nopeasti, sillä tarjouspyynnöt toimitetaan yrityksille noin yhden arkipäivän kuluttua tarjouspyynnön tallentumisesta. Palvelussa on myös huolehdittu siitä, että pyynnöt menevät vain tarjouspyyntöä parhaiten vastaaville yrityksille, joten sähköposti ei mene tukkoon sadoista vastauksista, Komppa kertoo.
 

Artikkelin on tuottanut Directa Oy


Takaisin

Nettitelkku on ilmainen netti-tv, josta saat hyviä vinkkejä ja kaikenlaista hyötytietoa.
Kuukauden sarjakuva