Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

Palovaroitin ja riskien tunnistaminen - kodin paloturvallisuus kuntoon

7.11.2008

Kodissa sattuvat vahingot, esimerkiksi isot tulipalot, ovat aina ikäviä tilanteita, joihin kannattaa varautua etukäteen. Suomalaiset ovat melko hyvin perillä turvallisuusasioista, ja useimmissa kodeissa muassa kotivakuutukset ja palovaroittimet ovat tuttuja asioita. Muistutusta kuitenkin kaivataan.

Suomalaiset ovat melko hyvin ajan tasalla kotinsa vakuutusten suhteen, ja etenkin omakotitalojen vakuutusasiat hoidetaan usein huolella. Eniten puutteita löytyy kerrostaloasuntojen vakuutuksista.
- Kerrostaloasunnon vakuuttamisen tarvetta ei välttämättä aina tiedosteta, ja asuntoja on jonkin verran vakuuttamatta. Yleisesti ottaen kotivakuutusten tilanne on Suomessa kuitenkin hyvä, toteaa Ifin kotitalouksien omaisuusvakuutusjohtaja Veli-Pekka Kemppinen.

Kotivakuutusta hankkiessa herää usein ensimmäisenä kysymys siitä, mikä on tarpeeksi. Kemppinen suosittelee normaalitilanteen lähtökohdaksi täysarvovakuutusta, jonka kanssa ei esimerkiksi tarvitse seurata uusien hankintojen liittämistä vakuutukseen, sekä äkilliset vahingot korvaavaa kotivakuutusta.
- Merkittävät arvohankinnat pitää kuitenkin vakuuttaa erikseen, hän muistuttaa.

Palovaroittimista pitää huolehtia


Palovaroittimet ovat nykyään kotien pakollinen hankinta. Suomalaiset huolehtivat paloturvallisuudestaan kohtuullisen hyvin, sillä tuoreen kyselyn mukaan jopa 99 prosentissa kodeista on palovaroitin. Vapaa-ajan asuntojen suhteen tilanne ei ole yhtä valoisa, sillä vain 60 prosenttia mökeistä on varustettu palovaroittimella.
- 99 prosenttia kuulostaa hyvältä luvulta, mutta käytännössä kaikki kotien palovaroittimet eivät välttämättä ole toimintakuntoisia. Paristot pitää muistaa vaihtaa ja varoittimen kunto testata säännöllisin väliajoin. Palovaroittimet pitäisi myös uusia suunnilleen kymmenen vuoden välein, sillä vanhentuessaan ne menettävät toimintakuntonsa, Kemppinen muistuttaa.

Uusien määräyksien mukaan alle 60-neliöiseen kotiin riittää yksi palovaroitin, mutta sitä suurempaan asuntoon niitä vaaditaan useampia.
- Itse lähtisin liikkeelle siitä, että kodin kaikkiin makuuhuoneisiin, jokaisen suljetun oven taakse, hankittaisiin varoitin.

Turvallisuudesta hyvä muistuttaa

Palovaroittimet ovat hyvä alku kodin paloturvallisuuden suhteen, mutta niiden hankkiminen ei yksistään riitä. Omaisuusvakuutusjohtaja Veli-Pekka Kemppinen peräänkuuluttaa tervettä järkeä tulen käsittelyyn sekä riskien pohdintaa jo etukäteen.
- Paloturvallisuuden lähtökohtana voisi hiukan miettiä kodin riskejä ja tunnistaa vaaranpaikat. Esimerkiksi kynttilöiden polttamiseen, sähkölaitteisiin, lieden käyttämiseen sekä tupakointiin on syytä kiinnittää huomiota, sillä ne ovat kodeissa tyypillisiä tulipalon aiheuttajia. Omalla käyttäytymisellä voi välttää monia vahinkoja.

Tänä syksynä järjestetään ensimmäistä kertaa Päivä paloasemalla –tapahtuma, jonka avulla suomalaisia pyritään muistuttamaan paloturvallisuusasioista. Tapahtuman tavoitteena on sekä lisätä ihmisten turvallisuustietoutta että esitellä suomalaista pelastuslaitosjärjestelmää.
- Tapahtumia järjestetään lähes sadalla paloasemalla. Niissä muun muassa pääsee tutustumaan paloasemiin ja niiden kalustoihin, harjoittelemaan hätätilanteissa toimimista sekä keskustelemaan alan ammattilaisten kanssa, Kemppinen kertoo.

Suuret vahingot nostavat tunteet pintaan

Kodissa tapahtuvat vahingot ovat pahimmillaan suuria tulipaloja, joissa menetetään sekä koko koti että sen irtaimisto. Ifin kotitalouksien omaisuusvakuutusjohtaja Veli-Pekka Kemppisen mukaan ihmisten reaktiot riippuvat siitä, kuinka paha vahinko on tapahtunut.
- Pienet vahingot ovat vain pieniä taloudellisia menetyksiä, joihin ihmiset suhtautuvat realistisesti. Koko kodin menettäminen on kuitenkin vakava asia, ja tunteet ovat vahvasti pinnassa, kun tapahtuneesta ilmoitetaan vakuutusyhtiölle, hän sanoo.

Kätevin tapa ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön riippuu tapahtuneen vahingon koosta ja tyypistä. Pienistä vahingoista voi ilmoittaa helposti netin kautta, mutta isompien vahinkojen, esimerkiksi tulipalojen, sattuessa kannattaa soittaa vakuutusyhtiöön, josta saa apua ja vastauksia monenlaisiin kysymyksiin.

Lain mukaan vakuutusyhtiö on velvollinen korvaamaan vahingot kuukauden kuluttua siitä, kun sille on toimitettu kaikki vahinkoa koskevat dokumentit. Käytännössä etenkin pienten vahinkojen korvaukset maksetaan yleensä heti.
- Isompien vahinkojen käsittely vie enemmän aikaa, mutta meidän tehtävämme on kuitenkin varmistaa, että paluu arkielämään on mahdollisimman sujuvaa. Siinä auttavat tilapäisasunnon järjestäminen ja rahakorvaus vaatteiden ja muiden välttämättömyystarvikkeiden hankintaa varten.


www.paivapaloasemalla.fi



Artikkelin on tuottanut If


Takaisin

Nettitelkku on ilmainen netti-tv, josta saat hyviä vinkkejä ja kaikenlaista hyötytietoa.
Kuukauden sarjakuva