Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Ympäristö
Takaisin

10.10.2008

Vinkit energiansäästöön työpaikalla

Sähkönkulutukseen on helppo vaikuttaa kotona, sillä säästöä syntyy jo pienillä ja yksinkertaisilla toimenpiteillä. Työpaikalla energiansäästö on kuitenkin hankalampaa etenkin, jos ei ole itse päättävässä asemassa. Suurin säästö kertyy usein tietokoneiden käyttötavan muutoksesta.

- Jos työpaikalla ei ole vielä herätty säästämään turhaan kuluvaa energiaa, asia kannattaa ottaa puheeksi vaikka kahvipöydässä. Konkreettisia säästövinkkejä löytyy esimerkiksi verkosta energiansäästöviikon sivuilta. Päättäjiä on hyvä muistuttaa myös siitä, että energian säästäminen on myös rahan säästämistä, neuvoo Motivan energiatehokkuuden asiantuntija Antti Kokkonen.

Säästökuurille ryhtymisen myötä kannattaa karistaa myös aikansa eläneet uskomukset siitä, että tietokoneen päivittäinen käynnistäminen ja sammuttaminen kuluttaisivat kovalevyä.

- Tekniset laitteet kestävät nykyään hyvin sen, että ne sammutetaan välillä. Etenkin kopiokoneelle tekee hyvää, kun siitä katkaistaan virrat säännöllisin väliajoin.

Valmiustila rohmuaa energiaa

Lähes jokaisella työpaikalla käytetään nykyisin tietokoneita, jotka jätetään usein päälle öiden ja viikonloppujen ajaksi. Suurin osa niiden kuluttamasta energiasta menee siis käytön odotteluun.

Helpoin tapa säästää sähköä on sammuttaa virrat kaikista laitteista, joita ei käytetä, sillä esimerkiksi viikonlopun aikana koko toimiston tietokoneet, tulostimet ja kopiokoneet kuluttavat turhaan ison määrän energiaa.

- Energiankulutus on syytä ottaa huomioon jo siinä vaiheessa, kun teknisiä laitteita hankitaan. Energiapihein valinta on tietokone, jossa on virransäästöautomatiikka, eli se automaattisesti sammuttaa itsensä toimistoajan ulkopuolella. Jos omat taidot automatiikan ohjelmointiin eivät riitä, apua voi kysyä it-tuesta, Kokkonen sanoo.

Uuden tulostimen hankinnassa paras valinta on laite, jolla pystyy tulostamaan kaksipuolisia arkkeja tai useamman tiedostosivun yhdelle paperille. Turhaa tulostamista kannattaa kuitenkin välttää, sillä paperin säästäminen vähentää myös paperin valmistukseen, kuljetukseen ja jätepaperin hävittämiseen kuluvaa energiaa.

Riittäisikö ikkunasta tuleva valo?

Tietotekniikan lisäksi toimistojen suurimpia energiasyöppöjä on valaistus. Toimistoissa käytetään usein halogeenilamppuja, jotka ovat energiatehokkuudeltaan vain hehkulampun luokkaa. Loisteputkilamput tai energiansäästölamput ovat säästäväisempi vaihtoehto.

Valojen suhteen pätee sama sääntö kuin tietokoneidenkin eli virrat pois, kun valoa ei tarvita.

- Omassa työhuoneessani on ikkuna, josta tuli kesällä niin paljon valoa, etten edes laittanut valaisinta päälle. Syksyllä ja talvella on niin hämärää, että valoja tarvitaan, mutta sittenkin ne voi laittaa pois päältä huoneesta lähtiessä. Esimerkiksi vartin kahvitauon ajaksi kannattaa sammuttaa ainakin suurimmat loisteputkivalaisimet.

www.energiansaastoviikko.fi



Artikkelin on tuottanut Motiva

Katso myös

Uusimmat videot