Perinteitä, juhlahumua ja väkijoukkoja kaipaavalla kesälomailijalle Saksa on tänä vuonna se kohde, jonne kannattaa matkustaa. Maan suurissa kaupungeissa järjestetään pitkin kesää erilaisia juhlia, joiden perinteet ovat syvällä keskiajassa. Saksassa syksyisin järjestettävä Oktoberfest on tuttu juhla myös monille suomalaisille. Vaikka maailman suurin olutfestivaali onkin yksi Saksan kuuluisimmista tapahtumista, se ei kuitenkaan ole ainoa: Saksassa järjestetään ympäri vuoden useita erilaisia kansanjuhlia ja tapahtumia.
- Saksalaisilla juhlilla on vuosisatoja vanhat perinteet. Esimerkiksi Oktoberfest on saanut alkunsa 1800-luvun alussa silloisen kruununprinssin häistä, joiden yhteyteen järjestettiin kansalle kaksiviikkoinen hääjuhla, kertoo Saksan matkailutoimiston Suomen johtaja Marjaana Saurila.
Saksan kansanfestivaalit poikkeavat kesä-Suomen tapahtumista muun muassa pitkän historiansa vuoksi. Juhlilla on vuosisatoja vanhat perinteet, ja ne perustuvat usein erilaisiin kansanperinteisiin ja tarustoihin.
- Oberpfaltzissa jo viisisataa vuotta vietetyt Furtherin Drachenstich-juhlat perustuvat kansantaruun, jossa kylää on uhannut metsän paha lohikäärme. Rohkea nuori mies kävi tappamassa lohikäärmeen ja näin kylä pelastui. Juhlaa on vietetty myöhäiseltä keskiajalta lähtien.
Vaikka perinteet istuvatkin niin syvällä saksalaisissa juhlissa, suomalaiset turistit pääsevät hyvin mukaan juhlahumuun. Saurila neuvoo juhlille menijöitä lähtemään rohkeasti paikallisten juhlijoiden sekaan.
- Suomalaiset etsivät itselleen yleensä tyhjän pöydän. Saksan juhlissa niitä ei kuitenkaan ole, sillä miljoona kävijää ei ole mitenkään harvinaisuus. Kannattaa mennä rohkeasti pitkien pöytien ääreen ja heittäytyä juhlaan mukaan.
Juhlia koko kesänKesä on ihanteellista aikaa Saksassa matkustamiselle, sillä erilaisia tapahtumia riittää koko kesän ajaksi. Myös Saksan hintataso sopii suomalaiselle kukkarolle.
- Saksa on edullinen maa, ja Berliini on yksi edullisimmista pääkaupungeista. Saksassakin on eurot käytössä, eli hintojen vertailu ei tuota vaikeuksia. Suomesta on hyvät yhteydet Saksaan sekä laivalla että lentäen, Saurila kertoo.
Tänä vuonna 850 vuotta täyttävä München on yksi kesän vilkkaimmista matkakohteista erilaisine tapahtumineen. Koko kesän ajan tarjolla olevan korkeakulttuurin lisäksi Münchenissä järjestään myös isoja juhlia: heinäkuun puolivälin jälkeen vanhan kaupungin kehätie suljetaan liikenteeltä koko kansan juhlapaikaksi, ja elokuun vietetään Isar-joen siltojen juhlaa.
- Kesällä kannattaa käydä myös esimerkiksi Düsseldorfissa, jossa vietetään Saksan suurinta huvipuistotapahtumaa heinäkuun puolivälissä. Se on perinteinen huvipuisto, josta löytyy Linnanmäkeä vastaavia laitteita. Lisäksi siellä on muun muassa paljon ruokaa ja juomaa, hauskaa ohjelmaa sekä ilotulituksia.
Kesän juhlia Saksassa:- Oberpfaltzissa järjestetään myöhäiseltä keskiajalta periytyvät Furtherin Drachenstich-juhlat 9. - 17.8.2008. Kaupunkijuhlan kohokohtana on kansantaruun perustuva kuvaelma, jossa nuori urhea Udo–soturi vapauttaa kaupungin sitä metsästä käsin uhanneesta lohikäärmeestä pistämällä sen kuoliaaksi. Tapahtuman oleellisena osia ovat myös keskiaikainen tori, katutaiteilijoita, ruoka ja juoma.
- Saksan suurin huvipuistotapahtuma Reinkirmes järjestetään Düsseldorfissa 12. – 20.7. Huvipuistolaitteiden lisäksi tarjolla on muun muassa ruokaa ja juomaa, ohjelmaa ja ilotulituksia.
- Tänä vuonna 850 vuotta täyttävä München viettää juhlavuottaan juhlien merkeissä. 19. – 20.7. vanhan kaupungin kehätie suljetaan liikenteeltä koko kansan juhlapaikaksi, ja elokuun alussa vietetään Isar-joen siltojen juhlaa. Sillat valaistaan juhlan kunniaksi, ja ohjelmassa on muun muassa ilotulitusta.
- Gäuboden Volksfest -kansanjuha järjestetään Strauburgissa elokuun 08. -18. päivä. Se on Baijerin alueen toiseksi suurin kansanjuhla.
- Hampurin kaupunkifestivaali Alstervergnüngen järjestetään 23. – 26.8. Ohjelmassa on muun muassa konsertteja.
- Oktoberfestiä vietetään Münchenissä syys- ja lokakuun vaihteessa kahden viikon ajan.
Lisää Saksan matkailusta:
www.saksa.travelArtikkelin on tuottanut Saksan Matkailutoimisto