Arki
Takaisin
Takaisin
Artikkeli: Mistä on terve iho tehty? – Näin hoidat kesäihoa oikein
30.7.2008
Himmeä hipiä sekä kasvoihin ilmestyvät pigmenttiläiskät ja pienet näppylät ovat syksyn koittaessa ensimmäiset merkit siitä, että ihon hoitaminen ei mennyt kesällä aivan nappiin. Kunnollisella hoidolla hemmoteltu iho kestää paahtavan auringon lisäksi paremmin myös talven pakkaskelit. Mistä on terve iho tehty?
Etenkin kasvojen iho on Suomen sääolosuhteissa kovilla auringonpaisteen, pakkasen ja tuulen vuoksi. Iho tarvitsee hyvää hoitoa voidakseen hyvin, mutta ihonhoitorutiinit unohtuvat usein esimerkiksi kesäloman aikana.
- Vuodenaikojen muutokset heikentävät ihon kuntoa. Jos ihonhoito jää kesällä retuperälle, syksyllä on huono tilanne, varoittaa kauneushoitola Japonan toimitusjohtaja, kosmetologi Leena Hätönen.
Helteisenä kesänä on tärkeää huolehtia erityisesti aurinkosuojasta, sillä paahtavassa auringonpaisteessa ihon pinnalle kerääntyy paksumpi kerros kuolleita ihosoluja, jotka tukkivat ihohuokosia. Aurinko saattaa aiheuttaa myös pigmenttiläiskiä.
- Ihon kannalta parasta olisi välttää suoraa auringonpaistetta kokonaan. Auringossa ollessa kannattaa käyttää aurinkorasvaa tarpeeksi suurilla suojakertoimilla, jotka voi kesän mittaan vaihtaa pienempiin. Ruskettumiseen ei tarvita palamista, Hätönen muistuttaa.
Jos nahka ehtii jo kärähtää auringossa, Hätönen suosittelee ensiavuksi korjaavia ihotuotteita, jotka estävät soluvaurion jäämisen solun muistiin.
- Tuotteet vahvistavat ihosoluja, mikä puolestaan vahvistaa ihon immuniteettia. Tällaisia tuotteita käytetään yleensä ennaltaehkäisevästi, mutta niillä pystytään myös jonkin verran korjaamaan jo tulleita vaurioita.
Hoitoa sekä sisältä että ulkoa
Kesäihoa hoidetaan ympäri vuoden, sillä jatkuvalla hoidolla luodaan pohja terveelle iholle, joka ei hätkähdä helteistäkään. Suojaa tarvitaan myös talvella, sillä auringon lisäksi myös kova pakkanen on iholle haitaksi. Hätönen nimeää haitallisten olosuhteiden listalle myös monen suomalaisen rakastaman saunan.
- Pakkanen, aurinko ja saunominen kuormittavat ihoa liikaa, jolloin sen vastustuskyky ja verenkierto heikkenevät. Tuloksena voi olla esimerkiksi katkenneita verisuonia tai pieniä näppylöitä. Aurinkoisesta tai pakkassäästä ja saunasta voi kyllä nauttia, kunhan pysyy kohtuudessa.
Oikotie ihon onneen löytyy huolellisesta puhdistuksesta, kosteutuksesta ja ääriolosuhteilta suojaamisesta. Myös kuoriminen sekä ihotyypille sopivan naamion käyttäminen tarvittaessa parantavat ihon terveyttä.
Ulkoisen hoitamisen lisäksi iho tarvitsee apua myös sisältä päin. Ihon herkkua ovat monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävät ruoat, kuten esimerkiksi rasvaiset kalat ja vihreät vihannekset sekä ruoanlaitossa käytettävät kasviöljyt. Ennen aurinkolomaa kannattaa napsia myös beta-karoteenia, joka vahvistaa ihon omaa suojaa, ja edistää ruskettumista.
Vuodenajan vaihtuminen stressaa ihoa
Vaikka ihonhoidossa pääseekin kotikonstein pitkälle, tehokkain apu löytyy ihonhoidon ammattilaisten pakeilta. Kosmetologi Leena Hätösen mukaan suomalaiset hakeutuvat yhä useammin kasvohoitoihin, ja hankkivat myös kotihoitotuotteensa ammattilaisen avustuksella. Myös miehet ovat hoitoloissa tuttuja asiakkaita.
- Kasvohoidoissa pääsee paitsi hoitamaan ihoaan, myös hemmottelemaan itseään. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tervetullutta vaihtelua kiireisinä päivinä, Hätönen toteaa.
- Hoitolahoidossa olisi hyvä käydä neljä kertaa vuodessa, sillä vuodenajan vaihtuminen on aina stressitekijä iholle.
Perustuotteet ihonhoitoon voivat löytyä päivittäistavarakaupan hyllyiltä. Hätönen varoittaa kuitenkin, että niiden teho on aivan eri luokkaa kuin ammattilaistuotteiden.
- Ihonhoidon ammattilaisen luota saa täsmätuotteita, joissa ei ole ihoa turhaan kuormittavia aineita, kuten esimerkiksi parfyymia tai väriaineita. Kun tuotteet valitaan ihon kunnon mukaan, välttyy myös erilaisten tuotteiden turhalta kokeilulta.
Muistilista: Hyvinvoivan ihon abc
- Iho kaipaa hoitoa myös sisältä päin. Hipiälle hyväksi ovat omega 3 –rasvahapot ja beta-karoteeni, joita saa helposti myös kapseleina.
- Vuodenajan vaihtuessa iholle on hyvä hakea hoitolasta kunnollinen huolto, jonka kruunaa huolellinen kotihoito. Hoitolassa voi piipahtaa myös pelkästään hakemassa tuotteita sekä ihon hoito-ohjeita.
- Etenkin kesä paahtavine aurinkoineen on iholle stressaavaa aikaa. Tarpeeksi suuret suojakertoimet pitävät kesäihon suojassa, eikä syksyllä kaivata isoa remonttia.
- Päivittäinen puhdistus poistaa iholta päivän mittaan kertyneen lian, ja kosteusvoide pitää ihon kosteustasapainon kunnossa. Kesäihon hoitaminen ei vaadi suurta tuotearsenaalia, vaan hipiä pysyy kunnossa ihon kuollutta solukkoa poistavalla puhdistusaineella, aurinkovaurioita vastaan toimivalla seerumilla sekä aurinkosuojalla. Niiden lisäksi voi käyttää myös kuorintavoidetta sekä ihoa rauhoittavaa naamiota, jotka molemmat voi jättää iholle vaikuttamaan yön yli.
- Elintavat vaikuttavat ihon kuntoon. Etenkin tupakointi tekee iholle yhtä paljon hallaa kuin liiallinen auringon palvominenkin.
www.japona.fi
Artikkelin on tuottanut Japona
![]() | |
| Kesäihoa hoidetaan ympäri vuoden. |
- Vuodenaikojen muutokset heikentävät ihon kuntoa. Jos ihonhoito jää kesällä retuperälle, syksyllä on huono tilanne, varoittaa kauneushoitola Japonan toimitusjohtaja, kosmetologi Leena Hätönen.
Helteisenä kesänä on tärkeää huolehtia erityisesti aurinkosuojasta, sillä paahtavassa auringonpaisteessa ihon pinnalle kerääntyy paksumpi kerros kuolleita ihosoluja, jotka tukkivat ihohuokosia. Aurinko saattaa aiheuttaa myös pigmenttiläiskiä.
- Ihon kannalta parasta olisi välttää suoraa auringonpaistetta kokonaan. Auringossa ollessa kannattaa käyttää aurinkorasvaa tarpeeksi suurilla suojakertoimilla, jotka voi kesän mittaan vaihtaa pienempiin. Ruskettumiseen ei tarvita palamista, Hätönen muistuttaa.
Jos nahka ehtii jo kärähtää auringossa, Hätönen suosittelee ensiavuksi korjaavia ihotuotteita, jotka estävät soluvaurion jäämisen solun muistiin.
- Tuotteet vahvistavat ihosoluja, mikä puolestaan vahvistaa ihon immuniteettia. Tällaisia tuotteita käytetään yleensä ennaltaehkäisevästi, mutta niillä pystytään myös jonkin verran korjaamaan jo tulleita vaurioita.
Hoitoa sekä sisältä että ulkoa
Kesäihoa hoidetaan ympäri vuoden, sillä jatkuvalla hoidolla luodaan pohja terveelle iholle, joka ei hätkähdä helteistäkään. Suojaa tarvitaan myös talvella, sillä auringon lisäksi myös kova pakkanen on iholle haitaksi. Hätönen nimeää haitallisten olosuhteiden listalle myös monen suomalaisen rakastaman saunan.
- Pakkanen, aurinko ja saunominen kuormittavat ihoa liikaa, jolloin sen vastustuskyky ja verenkierto heikkenevät. Tuloksena voi olla esimerkiksi katkenneita verisuonia tai pieniä näppylöitä. Aurinkoisesta tai pakkassäästä ja saunasta voi kyllä nauttia, kunhan pysyy kohtuudessa.
Oikotie ihon onneen löytyy huolellisesta puhdistuksesta, kosteutuksesta ja ääriolosuhteilta suojaamisesta. Myös kuoriminen sekä ihotyypille sopivan naamion käyttäminen tarvittaessa parantavat ihon terveyttä.
Ulkoisen hoitamisen lisäksi iho tarvitsee apua myös sisältä päin. Ihon herkkua ovat monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävät ruoat, kuten esimerkiksi rasvaiset kalat ja vihreät vihannekset sekä ruoanlaitossa käytettävät kasviöljyt. Ennen aurinkolomaa kannattaa napsia myös beta-karoteenia, joka vahvistaa ihon omaa suojaa, ja edistää ruskettumista.
Vuodenajan vaihtuminen stressaa ihoa
| |
| Tehokkain apu löytyy ihonhoidon ammattilaisten pakeilta. |