Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

Artikkeli: Mikä autovakuutuksessa maksaa?

3.11.2008

Uusi tekniikka on tehnyt autoista entistä turvallisempia, ja se näkyy uusien autojen vakuutushinnoissa. Inhimillinen tekijä on kuitenkin aina olemassa, joten myös erikoistekniikalla varustettuun autoon kannattaa ottaa vakuutus. Mistä tietää, millainen vakuutus sopii omiin tarpeisiin, ja mistä se kannattaa hankkia?

Autojen valmistajat panostavat entistä enemmän autojen turvallisuuteen. Aikaisemmin ajoturvallisuuteen on vaikuttanut muun muassa auton korin rakenteet, mutta nykyään avuksi on otettu myös tietoteknisiä ratkaisuja.

Ajoturvallisuustekniikka vaikuttaa myös autovakuutuksiin. Volvoille vakuutuksia tarjoavan Volvian myyntipäällikkö Pasi Hjelmin mukaan erikoistekniikan katsotaan vähentävän onnettomuusriskiä.
- Erikoistekniikalla varustettujen autojen kohdalla käytetään myös erikoishinnoittelua, mikä laskee vakuutusten hintoja. Onnettomuuden riskit ovat pienemmät, joten pystymme antamaan vakuutuksissa hintahyödyn suoraan kuluttajalle.

Ajoturvallisuustekniikan lisäksi autovakuutuksen hintoihin vaikuttavat muun muassa auton merkki, malli, kuutiotilavuus, paikkakunta, kuljettajan ikä sekä se, miten paljon autolla ajetaan.

Uusi tekniikka ei takaa täyttä turvaa

Tietotekniikan kehitys on tuonut ajoturvallisuuden lisäämisen apuvälineiksi muun muassa kaistavaroittimia ja tutkia. Esimerkiksi Volvon uusimmassa mallissa on turvajärjestelmä, joka estää peräänajot hiljaisissa nopeuksissa pysäyttämällä auton, vaikka kuljettaja ei jarruttaisikaan.
- Vaikka liikennevakuutus onkin Suomessa ainoa lakisääteinen autovakuutus, myös ajoturvallisuustekniikalla varustettuun autoon kannattaa ottaa vapaaehtoisia vakuutuksia, Hjelm muistuttaa.
- Vaikka autoissa on nykyään uusia järjestelmiä, täysin kolaroimatonta autoa ei kuitenkaan ole olemassakaan, sillä mukana on aina inhimillisiä tekijöitä. Kun ratin takana on ihminen, kaikki on mahdollista.

Vakuutus omiin tarpeisiin

Autovakuutuskorvauksia haetaan useimmiten melko pieniin vahinkoihin. Volvian myyntipäällikkö Pasi Hjelmin mukaan suurin osa vahingoista on pienillä nopeuksilla tapahtuvia parkkipaikkaonnettomuuksia ja peräänajoja sekä varkauksia.
- Kuljettajien olisi syytä muistaa, että esimerkiksi auton navigointilaitteita ei kannata jättää näkyvälle paikalle, kun auton jättää parkkiin. Tämän tyyppiset varkausvahingot ovat lisääntyneet viime aikoina.

Uutta autovakuutusta harkitsevat autonomistajat joutuvat miettimään, kuinka kattavan vakuutuksen haluavat lakisääteisen liikennevakuutuksen lisäksi. Hjelmin kokemuksen mukaan suomalaiset osaavat kuitenkin useimmiten valita omiin tarpeisiinsa sopivan vakuutuksen.
- Asiakkaan pitää päättää, haluaako autolleen täyden turvan vai riittääkö esimerkiksi hirvi-, palo- tai varkausvakuutus. Kannattaa pohtia, pystyisikö hoitamaan mahdollisen vahingon aiheuttamat korjaukset itse, vai olisiko parempi, jos voisi turvautua vakuutukseen.

Osa suomalaisista hakee autovakuutuksensa vain tietynmerkkisiä autoja vakuuttavista yrityksistä. Helmin mielestä merkkikohtaisista vakuutuksista on asiakkaille vain hyötyä.
- Volvia on Volvo-merkkisille autoille räätälöity vakuutus. Meillä tunnetaan erittäin hyvin Volvon mallit vanhoista uusiin. Tunnemme myös Volvon jälleenmyyjäverkoston, joten asiakas saa palvelua helpommin ja nopeammin, koska hän pystyy hoitamaan kaikki asiansa keskitetysti omalla jälleenmyyjällä.



Artikkelin on tuottanut Volvia vakuutus

Takaisin

Nettitelkku on ilmainen netti-tv, josta saat hyviä vinkkejä ja kaikenlaista hyötytietoa.
Kuukauden sarjakuva