Takaisin 28.5.2008
Kevään juhlat työllistävät hakupalveluita
Lakkiaisissa ja muissa alkukesän valmistujaisissa juhlakalujen äidit toimivat yleensä juhlajärjestelyiden kenraaleina. Kukat, juhlavaatteet, tarjoilu ja valokuvat on hoidettava, ja parhaimmillaan juhlien järjestämiseen on aikaa vain pari viikkoa.
Kevään juhla-aika näkyy myös sähköisissä hakupalveluissa, joissa teemaan sopivien hakusanojen määrä lisääntyy.
- Kevään juhliin halutaan ilmeisesti panostaa, sillä mobiilihaussa käytetään paljon etenkin tarjoiluun liittyviä hakusanoja. Suosituimpien hakusanojen joukossa ovat esimerkiksi kuohuviini, pitopalvelu, catering, leipomo ja kakku, kertoo sähköisiä hakemisto- yhteystietopalveluita tarjoavan Directa Oy:n toimitusjohtaja Ville Komppa.
Hakusanojen perusteella kevään juhlissa panostetaan tarjoilun lisäksi myös juhlakalujen esittelykelpoisuuteen, sillä suosituimpien hakusanojen joukossa ovat muun muassa juhlakampaus, juhlameikki, kosmetologi, juhlapuku ja juhlamekko. Myös kukista ja juhlien tallentamisesta kuviksi huolehditaan usein ammattilaisten avulla.
Kiireessä tieto halutaan heti
Juhlakausi ruuhkauttaa ainakin suosituimmat juhlapalveluiden tarjoajat, joten esimerkiksi juhlapäivänä vapaata kampaajaa voi joutua etsimään pitkäänkin. Mobiilihaun käyttämisen etu on se, että hakuja voi tehdä vaikka kaupungilla liikkuessaan.
- Siinä säästyy aikaa, kun ei tarvitse erikseen juosta tietokoneen viereen. Mobiilihausta löytyneet yhteystiedot voi myös tallentaa suoraan kännykän muistiin, Komppa toteaa.
Juhlasesongit ja muut hakupalveluiden ruuhka-ajat ovat myös yrityksille hyvä hetki saada näkyvyyttä. Useilla yrityksillä on verkkosivut, mutta mobiilisivustot puuttuvat yhä monelta.
- Mobiilisivustoihin panostava yritys pystyy helposti erottautumaan muista, sillä tavallisten verkkosivujen selaaminen kännykällä on työlästä. Jos verkkosivut eivät kiireessä aukea kännykässä tarpeeksi nopeasti, tiedon etsijä kyllästyy odottamaan ja siirtyy toiselle sivustolle.
Suosittuja juhla-aiheisia hakusanoja:
ruusu
kukkakauppa
juhlakampaus
juhlameikki
kosmetologi
kuohuviini
juhlapuku
juhlamekko
valokuvaaja
kuvauspalvelu
pitopalvelu
leipomo
kakku
catering
kutsukortit
somisteet
Artikkelin on tuottanut Directa Oy