Elämä
Takaisin
Takaisin
Artikkeli: Holvista nettiin – miksi ensimmäiset Suomen kartat olivat valtionsalaisuuksia?
23.9.2008
Maanmittaustoiminta alkoi Suomessa 1600-luvulla, jolloin Ruotsiin kuulunutta maata alettiin kartoittaa verotuksen tarkistamista varten. Karttoja piirrettiin maastossa käsipelillä, ja ensimmäiset kartat olivat tarkkaan varjeltuja valtionsalaisuuksia. Miten maanmittaustoiminta on kehittynyt 375 vuoden aikana?
Erilaiset retkeily- ja maantiekartat ovat nykyään säännöllisessä käytössä monella suomalaisella. Siksi onkin vaikea uskoa, että ensimmäisiä Suomesta piirrettyjä karttoja varjeltiin tarkasti, eikä niitä näytetty tavalliselle kansalle edes vahingossa.
– Maanmittauksen alkuaikoina eli 1600-luvulla maantieteelliset kartat olivat silloisessa Ruotsi-Suomessa valtionsalaisuuksia, joita säilytettiin Tukholman linnassa paksujen kivimuurien sisällä. Tavallinen kansa saattoi nähdä karttoja vain käräjillä maanomistukseen liittyvissä riidoissa, tai niitä piirrettäessä, kertoo filosofian tohtori Mikko Huhtamies, jonka käsialaa on maanmittaustoiminnan 375-juhlavuoden kunniaksi julkaistava historiateos Maan mitta.
Ensimmäiset Suomesta piirretyt kartat olivat kahdenlaisia. Maantieteellisissä kartoissa kuvattiin isompia alueita. Tällainen oli muun muassa ensimmäinen valtakunnan kartta, joka valmistui vuonna 1626. Kyläkartoissa esitettiin kylät ja niiden ympäristö, jotta voitiin tarkistaa, maksavatko talonpojat tarpeeksi veroa pelloistaan.
– Osa suomalaisista suhtautui ympäri maata kiertäviin maanmittareihin epäluuloisesti, sillä he eivät tienneet, mitä mittaajat tekivät. Yleisesti ottaen suhtautuminen oli kuitenkin hyvää, ja maanmittareita yritettiin jopa lahjoa itselle edullisemman mittauksen toivossa.
Kartat aluksi sotilaskäytössä
Syy Suomen maanmittaustoiminnan alkamiseen oli Huhtamiehen mukaan yksinkertaisesti maanmittaustekniikan keksiminen. Ruotsi-Suomi sai ensimmäisen kosketuksen maanmittaukseen lähdettyään mukaan 30-vuotiseen sotaan Saksassa.
– Saksa oli ruotsalaisille maantieteellisesti tuntematon maa, eikä sodankäynti sujunut ilman karttoja. Ruotsin armeijaan rekrytoitiin saksalaisia sotilasmaanmittareita sotilaallisten karttojen tekemistä varten. Siitä syntyi ajatus, että maanmittausta ja kartografiaa voisi käyttää myös siviilielämän tarpeisiin.
Valtakuntaa kartoittavat maanmittarit olivat aluksi korkeampaan säätyläistöön kuuluvia virkamiehiä. Kasvavan työvoimatarpeen vuoksi jouduttiin kuitenkin palkkaamaan myös yliopisto-opiskelijoita, ja alalle tuli useita ns. komissiomaanmittareita. Sen myötä maanmittarit alenivat säädyssä keskiluokkaan.
Maanmittarit maastossa
Maaston kartoittamisessa ja karttojen piirtämisessä käytettiin apuna mittapöytämittausta, joka keksittiin 1590-luvulla. Menetelmä oli mullistava keksintö, joka oli käytössä aina 1900-luvun alkuun asti.
– Käytännössä menetelmä toimi niin, että maanmittari meni esimerkiksi kylän lähellä olevan mäen päälle ja asetti maahan kolmijalan, jonka päällä olevalle puiselle levylle levitettiin karttapaperi. Kartta piirrettiin paperille samalla, kun tähysteltiin maastoa. Maanmittari otti useasta eri kohdasta suoran leikkauslinjan samaan pisteeseen, jolloin pisteen sijainti saatiin määriteltyä varmasti oikealle kohdalle, Mikko Huhtamies selittää.
Mittapöytämittaus ei vaatinut maanmittarilta matemaattista osaamista, vaan ainoastaan taitoa tähystää ja piirtää. Menetelmän huono puoli oli sen säänarkuus, sillä sateisella ja tuulisella säällä karttojen piirtäminen ei onnistunut.
Koska mittausmenetelmä edellytti pitkiä näkölinjoja, karttoihin ei sisällytetty Suomen suuria metsäalueita vaan ainoastaan kylien pienet lähimetsät. Metsät eivät myöskään olleet kruunulle aluksi niin tärkeitä, että ne olisi pitänyt kartoittaa: metsiä ei kannattanut kaataa, koska puiden kuljetus jo melko pienenkin matkan takaa oli liian hankalaa ja kallista. Metsien kartoitus aloitettiin vasta 1700-luvun lopulla, kun Yhdysvaltojen itsenäisyyssota nosti Ruotsi-Suomessa puun ja sen jalosteiden, kuten sahatavaran ja tervan kysyntää. Vähitellen myös metsämittaustekniikka kehittyi tehokkaammaksi.
Artikkelin on tuottanut Maanmittauslaitos
Erilaiset retkeily- ja maantiekartat ovat nykyään säännöllisessä käytössä monella suomalaisella. Siksi onkin vaikea uskoa, että ensimmäisiä Suomesta piirrettyjä karttoja varjeltiin tarkasti, eikä niitä näytetty tavalliselle kansalle edes vahingossa.
– Maanmittauksen alkuaikoina eli 1600-luvulla maantieteelliset kartat olivat silloisessa Ruotsi-Suomessa valtionsalaisuuksia, joita säilytettiin Tukholman linnassa paksujen kivimuurien sisällä. Tavallinen kansa saattoi nähdä karttoja vain käräjillä maanomistukseen liittyvissä riidoissa, tai niitä piirrettäessä, kertoo filosofian tohtori Mikko Huhtamies, jonka käsialaa on maanmittaustoiminnan 375-juhlavuoden kunniaksi julkaistava historiateos Maan mitta.
Ensimmäiset Suomesta piirretyt kartat olivat kahdenlaisia. Maantieteellisissä kartoissa kuvattiin isompia alueita. Tällainen oli muun muassa ensimmäinen valtakunnan kartta, joka valmistui vuonna 1626. Kyläkartoissa esitettiin kylät ja niiden ympäristö, jotta voitiin tarkistaa, maksavatko talonpojat tarpeeksi veroa pelloistaan.
– Osa suomalaisista suhtautui ympäri maata kiertäviin maanmittareihin epäluuloisesti, sillä he eivät tienneet, mitä mittaajat tekivät. Yleisesti ottaen suhtautuminen oli kuitenkin hyvää, ja maanmittareita yritettiin jopa lahjoa itselle edullisemman mittauksen toivossa.
Kartat aluksi sotilaskäytössä
Syy Suomen maanmittaustoiminnan alkamiseen oli Huhtamiehen mukaan yksinkertaisesti maanmittaustekniikan keksiminen. Ruotsi-Suomi sai ensimmäisen kosketuksen maanmittaukseen lähdettyään mukaan 30-vuotiseen sotaan Saksassa.
– Saksa oli ruotsalaisille maantieteellisesti tuntematon maa, eikä sodankäynti sujunut ilman karttoja. Ruotsin armeijaan rekrytoitiin saksalaisia sotilasmaanmittareita sotilaallisten karttojen tekemistä varten. Siitä syntyi ajatus, että maanmittausta ja kartografiaa voisi käyttää myös siviilielämän tarpeisiin.
Valtakuntaa kartoittavat maanmittarit olivat aluksi korkeampaan säätyläistöön kuuluvia virkamiehiä. Kasvavan työvoimatarpeen vuoksi jouduttiin kuitenkin palkkaamaan myös yliopisto-opiskelijoita, ja alalle tuli useita ns. komissiomaanmittareita. Sen myötä maanmittarit alenivat säädyssä keskiluokkaan.
Maanmittarit maastossa
Maaston kartoittamisessa ja karttojen piirtämisessä käytettiin apuna mittapöytämittausta, joka keksittiin 1590-luvulla. Menetelmä oli mullistava keksintö, joka oli käytössä aina 1900-luvun alkuun asti.
– Käytännössä menetelmä toimi niin, että maanmittari meni esimerkiksi kylän lähellä olevan mäen päälle ja asetti maahan kolmijalan, jonka päällä olevalle puiselle levylle levitettiin karttapaperi. Kartta piirrettiin paperille samalla, kun tähysteltiin maastoa. Maanmittari otti useasta eri kohdasta suoran leikkauslinjan samaan pisteeseen, jolloin pisteen sijainti saatiin määriteltyä varmasti oikealle kohdalle, Mikko Huhtamies selittää.
Mittapöytämittaus ei vaatinut maanmittarilta matemaattista osaamista, vaan ainoastaan taitoa tähystää ja piirtää. Menetelmän huono puoli oli sen säänarkuus, sillä sateisella ja tuulisella säällä karttojen piirtäminen ei onnistunut.
Koska mittausmenetelmä edellytti pitkiä näkölinjoja, karttoihin ei sisällytetty Suomen suuria metsäalueita vaan ainoastaan kylien pienet lähimetsät. Metsät eivät myöskään olleet kruunulle aluksi niin tärkeitä, että ne olisi pitänyt kartoittaa: metsiä ei kannattanut kaataa, koska puiden kuljetus jo melko pienenkin matkan takaa oli liian hankalaa ja kallista. Metsien kartoitus aloitettiin vasta 1700-luvun lopulla, kun Yhdysvaltojen itsenäisyyssota nosti Ruotsi-Suomessa puun ja sen jalosteiden, kuten sahatavaran ja tervan kysyntää. Vähitellen myös metsämittaustekniikka kehittyi tehokkaammaksi.
Artikkelin on tuottanut Maanmittauslaitos
Takaisin
