Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Vapaa-aika
Takaisin

27.7.2009

Aikakauslehdet ovat keräilytavaraa

Kesämökin kaapissa nahistuneet 70-luvun aikakauslehdet ovat monen suomalaisen suosikkiluettavaa laiskoina kesäpäivinä. Mökeille ja koteihin kertyy jatkuvasti lisää myös nostalgista luettavaa, sillä aikakauslehtiä säilytetään pitkään, ja monista lehdistä kerätään kokonaisia vuosikertoja. Millaisia lehtiä suomalaiset säilyttävät mieluiten, ja mitä he tekevät kokonaisilla vuosikerroilla?

Suomalaiset ovat ahkeria aikakauslehtien lukijoita. He voivat valita mieleisensä lehdet lähes 3500 eri nimikkeen joukosta. Tuore selvitys paljastaa, että lehdet eivät ole kertakäyttötavaraa, vaan niitä säilytetään vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Yli puolella meistä on kotona kokonaisia vuosikertoja jostain tietystä lehdestä, ja jopa 75 prosenttia suomalaista säilyttää aikakauslehdistä joitain osia, esimerkiksi hyviä artikkeleita tai sivuja.

- Ehdottomasti suosituin lehti säilytettäväksi on Aku Ankka. Sen vuosikertoja säilyttää noin 60 prosenttia lukijoista, ja joitakin lehtiä yli 60 prosenttia. Säilyttäjät ovat tasapuolisesti sekä miehiä että naisia, kertoo Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo.

Aku Ankan lisäksi säilytettävien vuosikertojen listalla ovat muun muassa Caravan, Demi, Suuri Käsityölehti sekä Tiede, joista jemmataan myös yksittäisiä lehtiä ja artikkeleita. Omaa varastoa kerätään erityisesti eri alojen harrastelehdistä, sillä esimerkiksi asumiseen, matkailuun, eläimiin, rakentamiseen ja puutarhaan sekä tekniikkaan liittyvistä lehdistä säilytetään paljon sekä yksittäisiä lehtiä että kokonaisia vuosikertoja.

Lehdistä oma kirjasto

Säilytettäville aikakauslehdille on yhteistä se, että niiden sisältämä tieto ei vanhene. Toisin kuin sanomalehdissä, aikakauslehtien jutut eivät ole päivänpolttavia uutisia vaan aiheesta laajemmin kertovia artikkeleita.

Etenkin harrastusten osalta alaan liittyvä lehti on kuin käsikirja, joka vie syvemmälle harrastuksen pariin. Lehdistä kootaan oma kirjasto, josta löytyy tarvittaessa esimerkiksi tietoa koiran rokotuksista, käytännön vinkkejä huonekalujen entisöintiin tai kansantajuinen manuaali johonkin tietokonepeliin.

- Tiettyjä tietoja sisältävät lehdet kaivetaan esille viimeistään silloin, kun niille on konkreettista käyttöä. Esimerkiksi monilla miehillä on valokuvamuisti säilyttämiensä lehtien suhteen. Autoa tai tietokonetta ostaessaan he muistavat tarkkaan, missä lehdessä on ollut vaikkapa jokin vertailu heidän harkitsemastaan merkistä, Itävuo sanoo.

Tietolähde ja lomien ajankulu

Vaikka aikakauslehdistä kootaankin usein tietovarastoja, ne eivät ainoastaan pölyty hyllyssä odottamassa, että lukija kaipaa niiden sisältämää tietoa. Yhtä lehteä luetaan keskimäärin tunti, mutta etenkin perhe- ja yleisaikakauslehdet sekä harrastelehdet viipyvät lukijan hyppysissä usein reilusti pidempään.

- Aikakauslehtiä myös lainaillaan paljon kavereille ja sukulaisille. Lainaaja ei kuitenkaan yleensä saa lehtiä omaksi, vaan ne pyydetään lukemisen jälkeen takaisin, Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo nauraa.

Noin 10 prosenttia lehtiä säilyttävistä suomalaista pitää joko vuosikertoja tai yksittäisiä lehtiä varastossa jopa yli kymmenen vuotta. Vuosien mittaan säilöttyjä lehtiä selaillaan paitsi tietyn tiedon tarpeessa, myös ajankuluksi esimerkiksi kesälomalla.

- Aikakauslehden lukeminen on tietynlainen rituaali, johon liittyy muutakin kuin pelkästään lehden juttujen lukeminen. Korkealaatuisen, hyviä kuvia ja itseä kiinnostavaa asiaa sisältävän lehden selailu on monille arjen luksusta. Vaikka nettiä käytetään yhä enemmän, mikään ei viittaa siihen, että suomalaiset haluaisivat lukea aikakauslehtensä mieluummin netistä kuin painettuna lehtenä.


Faktaa:
Säilyttää koko vuosikerran, % lukijoista:

Aku Ankka 59
Suuri Käsityölehti 46
Demi 42
Caravan 40
Tiede 43
ViherPiha 32
W.I.T.C.H 31
Matkaopas 30
Suomen Luonto 30
Koiramme 29



Artikkelin on tuottanut Aikakausmedia.

Katso myös

Uusimmat videot