Äänikirjasta hyvä korvaaja videoiden katseluun?

Videoiden katselu on hauska tapa saada aika kulumaan – olivat kyseessä sitten sosiaaliseen mediaan postatut hauskat kissavideot tai menneitä hetkiä ikuistaneet videot lapsen syntymäpäivistä, omista häistä

Lisää

Videot ovat oiva tapa oppia uutta

Monet ajattelevat, että videoiden katselu on eräänlaista ajanvietettä samaan tapaan, kuten esimerkiksi television katselu. Toki videoiden katselu onkin monelle viihdettä, sillä videoita on nykypäivänä niin paljon

Lisää

Videot peilaavat yhteiskuntaa

Maailma on täynnä erilaisia videoita. Jotkin videot kuvaavat taitavasti ympärillä pyörivän yhteiskunnan tunnetilaa. Yhteiskunnassa monenlaiset ja eri-ikäiset ihmiset toimivat toistensa peileinä. Kotivideoita taas voidaan tehdä mistä

Lisää

Eläinten hoitovinkit kätevästi videolta

Monilla suomalaisilla on lemmikkejä ja niillä on lukuisia erilaisia tarpeita. Nykymaailmassa liikkuu melkoisesti tietoa siitä, mikä on lemmikille hyväksi ja mikä ei. Tämän tiedon laatu on

Lisää